Hoitajat kirurgin töissä Tansaniassa

Tansanian korkeaa äitiyskuolleisuutta vastaan taistellaan terveysalan työntekijöiden lisäkoulutuksella.

Osalla Tansanian maaseudun terveyskeskuksista on nyt valmius tehdä keisarileikkaus, mikä voi pelastaa monen äidin hengen. Leik­kauksia tekevät terveysalan työntekijät saavat vähintään kahden vuoden lisäkoulutuksen tehtävään.

Länsi-Tansaniassa Kigoman alueella asuvalle Joanithal­le on tehty kolme keisarileikkausta alue­sairaalassa, joka sijaitsee satojen kilometrien päässä. Nyt hän tuli Kakonkon terveyskeskukseen, joka on ”vain” 150 kilometrin päässä kotikylästä.

Joanitha on tyytyväinen leikkaukseen. ”Yksi ystäväni kuoli viime vuonna synnytykseen lapsenpäästäjän kotona. Toinen synnytti kuolleen lapsen matkalla sairaalaan”, hän kertoo.

Kigoman alueella uudistettiin vuonna 2009 yhdeksän terveysasemaa. Maailman keuhko­säätiön pilottihankkeeseen sisältyi myös perus­kirurgian opetusta.

Kuusi leikkausta viikossa

”Olemme hoitaneet kaikki vaikeat tapaukset onnistuneesti, ja naiset ovat voineet synnyttää turvallisesti”, kertoo leikkauksia tekevä Abdu Mapinduzi, joka johtaa Kigoman terveysasemaa.

”Kun meille tulee vaikea tapaus, kaikki muu ikään kuin pysähtyy ja keskitymme pelastamaan ihmiselämää”, hän kuvaa.

Keisarileikkaukset alkoivat asemalla vuonna 2010. Mapinduzin mukaan synnytysten määrä on sen jälkeen yli kaksinkertaistunut. Keisarileikkauksia tehdään keskimäärin kuusi viikossa.

”Olemme luoneet ruohonjuuritason verkoston, joka opastaa ongelmallisesta raskaudesta kärsiviä naisia hankkiutumaan tänne tai aluesairaalaan.”

Aiemmin naiset eivät lähteneet terveysasemalle, koska tiesivät, ettei siellä pystytä tekemään leikkausta. ”Osa jäi kotiin turvaten jumalan armoon”, Mapinduzi jatkaa.

Äitiyskuolleisuus kuriin

Tansaniassa on korkea äitiyskuolleisuus: keskimäärin 578 äitiä menehtyy sataatuhatta elävänä syntynyttä lasta kohti. Maailman terveysjärjestön mukaan luku on kehitysmaissa keskimäärin 240 ja teollisuusmaissa 16.

Vielä 1980-luvulla Kigoma johti Tansanian äitiyskuolleisuustilastoa ja menehtyneitä oli 933 sataatuhatta lasta kohti. Tohtori Godfrey Mbaruku onnistui kuitenkin pudottamaan luvun vain 186:een vuonna 1991.

Mbarukun työ houkutteli Kigomaan ulkomaisia avustusjärjestöjä, ja hän pitää Kigoman terveys­keskusten leikkausvalmiutta erittäin järkevänä.

”Enemmistö tansanialaisista asuu maalla. On huono vitsi kuvitella, että he selviytyisivät alue­sairaaloihin. Äidit eivät kuole kroonisiin sairauksiin, vaan akuutteihin hätätapauksiin”, Mbaruku selittää.

Kigoman esimerkki on rohkaiseva, mutta tansanialaiset terveysjärjestöt pelkäävät hankkeen lopahtavan, kun ulkomainen rahoitus ehtyy. ”Koko Tansanian äitiyskuolleisuus ei käänny laskuun, ennen kuin valtio osoittaa alalle lisää määrärahoja”, Sikika-järjestön johtaja Irenei Kiria painottaa. IPS

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!