Metsähakkuut vähenivät Brasiliassa

Amazonin sademetsien hakkuumäärät ovat alimmillaan 24 vuoteen.

Brasilia. Brasilian Amazonin sademetsien hakkuumäärät ovat alimmillaan 24 vuoteen. Satelliittikuvien mukaan sademetsiä tuhottiin elokuun 2011 ja heinäkuun 2012 välisenä aikana 4 656 neliökilometrin alalta.

Luku on pienin sitten vuoden 1988, jolloin metsätuhojen laajuutta alettiin selvittää. Edellisestä vuodesta vähennystä oli 27 prosenttia.

Brasilian ympäristönsuojeluvirasto Ibaman johtaja ­George Pinto kertoo Guardianissa, että tilanteen parantumisen takana on ympäristölakien tehokas soveltaminen ja valvontateknologian parantuminen.

Samaan aikaan, kun hakkuut ovat tasaisesti vähentyneet, Brasilian talous on kasvanut.

”Luvut osoittavat vääräksi väitteet, joiden mukaan hakkuut ovat välttämättömiä maan taloudelle”, huomauttaa tutkija Adalberto Verissimo ympäristöjärjestö Imazonista.

Vuoden aikana viranomaiset ovat takavarikoineet huomattavia määriä laittomasti hakattua puuta. Puut on myyty huutokaupassa ja tuotot käytetty ympäristönsuojeluhankkeisiin.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!