Artikkelikuva
"Viime aikoina myös yhteiskunnallisia aiheita on alettu käsitellä burmalaisissa dokumenteissa"

Burma avautuu dokumenteissakin

Tuula Mehtonen on leikannut urallaan läjäpäin elokuvia. Palkittu leikkaaja myös opettaa: kaukaisimmat oppilaat ovat Burmassa.

”A jattelen palkintoa koko leikkaajien ammattikunnan huomioimisena. Leikkaajiksi valikoituu usein ihmisiä, jotka haluavat enemmänkin olla backstagella”, sanoo Tuula Mehtonen.

Dokumenttielokuvafestivaali DocPoint palkitsi Mehtosen Apollo-palkinnolla, joka myönnetään suomalaista dokumenttielokuvaa merkittävästi edistäneelle henkilölle.

Mehtonen on ensimmäinen leikkaaja, joka saa kyseisen palkinnon. Kolmekymmentävuotisen uransa aikana hän on leikannut dokumenttien lisäksi niin fiktiota kuin animaatiotakin.

Mehtonen on myös opettanut leikkaamista Suomessa, Norjassa, Virossa ja vuodesta 2008 myös Burmassa.

Dokumenttiohjaaja Lindsey Merrisonin vuonna 2005 Burmaan perustama Yangon Film School on dokumenttielokuvan opetukseen keskittyvä elokuvakoulun ja tuotantolaitoksen yhdistelmä, jonka työpajoissa opiskelee vuosittain viitisenkymmentä oppilasta.

Elokuvakoulu keskittyy dokumenttielokuvaan, koska maasta ei ole tallennettu mitään.

”Burmassa ei ollut olemassa sellaista kuin dokumenttielokuva. Vielä muutama vuosi sitten kenraalit esittelivät televisio-ohjelmissa, mitä olivat tehneet”, Mehtonen sanoo.

”Niissä oli ehkä viisi kuvaa, joita toistettiin peräkkäin samalla, kun joku puhui päälle.”

Kriittisyys rivien välissä

Mehtonen muistuttaa, että fiktioelokuvien tuotanto oli Burmassa 1920-luvulta lähtien eloisaa.

Laadukkaita elokuvia tehtiin paljon – myös poliittisia, vaikka brittihallinto niitä sensuroikin.

Tuotanto alkoi kuihtua, kun sotilasjuntta otti maan hallintaansa vuonna 1962. Tuotantoyhtiöt kansallistettiin, ja kaikki valmistuvat elokuvat laitettiin ankaraan sensuuripyöritykseen.

Nykypäivänä Burmassa kuvataan vain vähän isoja elokuvia. Näistä suurin osa on komedioita.

”Ne ovat huonosti näyteltyä kermakakku naamaan -komediaa.”

Valtaosa Burman elokuvakoulun oppilastöistä on ollut henkilökuvia. Ne ovat kertoneet lapsityöläisistä, vanhuksista, hiv-positiivisista ja taiteilijoista.

”Yksittäisen tarinan kautta pystyy ilmaisemaan yleisempääkin.”

Viime aikoina dokumenteissa ovat alkaneet näkyä selvemmin myös yhteiskunnalliset aiheet. Yksi tulevista elokuvista on 40-vuotiaan naisohjaajan omakohtainen tarina vuoden 2012 täytevaaleista, joissa hän pääsi äänestämään elämänsä ensimmäistä kertaa.

Myös Irrawaddy-joen kiistanalaisesta patoamisesta on tekeillä dokumentti.

Muutos on ollut nopea. Vielä joitakin vuosia sitten Yangonin keskikaupungilla kuvaaminen oli hankalaa, ja kuvaukset yritettiin tehdä mahdollisimman nopeasti.

Nyt keskustassakin voi jo kuvata ilman pelkoa. Mutta vaikka maan hiljattainen avautuminen ja vapautuminen onkin suonut nuorille dokumentaristeille vapauksia ja itsevarmuutta, muutos tulee viemään aikaa.

Tuula Mehtonen palkitaan Apollo-palkinnolla Docpoint-festivaalin yhteydessä. Mehtosen itse valitsemia elokuvia omasta tuotannostaan näytetään Carte Blanche -esityssarjassa.

Tilaa Maailman Kuvalehti