Artikkelikuva

Kahden kerroksen väkeä

Kaiken piti mennä hyvin avun mallimaassa Mosambikissa. Uusi vauraus näyttää kuitenkin jäävän harvojen käsiin.

Mosambikin kehitys näyttää erilaiselta sen mukaan, kuinka korkealle katsoo.

Kävellen liik­kuessa katse kannattaa pitää tiukasti maassa. Pääkaupunki Maputon jalkakäytävät ja tienpientareet ovat yhtä täynnä kuoppia ja roskaa kuin aina ennenkin. Kulkija saa väistellä lasinsiruja ja loikkia irronneiden kivetysten yli. Rantabulevardilla pitää välillä kiivetä aidan yli ajotien puolelle, kun koko jalkakäytävä on romahtanut kymmenen metrin matkalta kohti merta.

Jos uskaltaa nostaa katseen ylemmäs, näkee mitä rahalla saa: kiiltävää pintaa, lasisia julkisivuja. Arkkitehtuuri muistuttaa Aasiasta, eikä mielikuva ole harhaa. Monen Maputon keskustaan kohonneen rakennuksen rahoitus on Kiinasta.

Mosambik on pitkään kuulunut maailman köyhimpiin valtioihin. Muutama vuosi sitten kävi jotain, minkä varaan kukaan ei ollut laskenut: maa alkoi kiinnostaa ulkomaisia investoijia. Mantereen puolelta on löytynyt kaivosteollisuuden janoamia mineraaleja, rannikon edustalta maakaasua. Jotkut veikkailevat öljyäkin.

Yksi rakennustyömaista on Maputon paraatipaikalla sijaitseva presidentinlinna. Presidentin jo ennestään valtavaa työpaikkaa laajennetaan. Rahoitus – ja rakentajat – tulevat Kiinasta.

Yhdistelmä presidentti, Kiina ja raha kannattaa pitää mielessä.

Ongelmallinen valta

Maputossa sijaitsevan yksityisen yliopiston hallintorakennus kiiltää uutuuttaan. Kynnysmaton päälle on taiteltu kirjava kylpypyyhe: päivä on aavistuksen sateinen, eikä kuraa kaivata valkoisia kivi­lattioita likaamaan.

Vuonna 2004 Mosambikissa oli korkeakoulutasoista opetusta antavia oppilaitoksia 17, viime vuonna jo 42. Myös ammattikoulujen määrä on yli kaksin­kertaistunut.

Professori João Mosca on tutkinut niin maan taloutta kuin demokratiaakin, ja on tuttu vieras mosambikilaisissa ajankohtaisohjelmissa. Hän alkaa tottuneesti luetella maan ongelmia ja onnistumisia.

”Maassa ei ole vielä pitkää kokemusta siitä, mitä demokratia oikein tarkoittaa. Vallanjako on ongelmallista.”

Sitten João Mosca nostaa esille asian, jonka mainitsee joka ikinen haastateltava: ”Poliitikkojen suhteet liikemiehiin ovat hyvin läheiset. Monet poliitikot toimivat myös yritysmaailmassa.”

Vallassa olevalle puolueelle ei ole maassa varteenotettavaa haastajaa, eikä valtiokoneiston toiminta ole tarpeeksi avointa. Korruptio on kasvussa, niin julkisella kuin yksityisellä puolella, ja vaikeuttaa hallintoa. Yhteiskunnan vakautta uhkaavia tekijöitä on paljon.

Olojen parantumisesta Mosca löytää selvimmät merkit tavallisten ihmisten arjesta. Puhdas vesi on entistä useamman ulottuvilla. Ihmiset rakentavat talonsa vähän paremmista materiaaleista kuin ennen. Entistä useampi pääsee kouluun. ”Koulutuksessa määrää on tosin kasvatettu laadun kustannuksella.”

”Valtiolla on hyvin heikko kyky yhdistää kansaa. Ei ole olemassa yhteistä visiota siitä, mihin maa on menossa. Talous kasvaa, mutta talouskasvun vaikutuksia ei ole pohdittu.”

Entinen tulevaisuuden lupaus

Lokakuussa tuli kuluneeksi kaksikymmentä vuotta Mosambikin sisällissodan lopusta. 16 vuotta kestänyt sota alkoi pian sen jälkeen, kun maa oli itsenäistynyt Portugalin siirtomaavallasta vuonna 1975.

Sodassa olivat vastakkain jo itsenäisyydenkin puolesta taistellut Mosambikin vapautusrintama Frelimo ja sissiliikkeenä alkunsa saanut Renamo. Nykyeliitti hankki asemansa jo sodan aikana.

1990-luvulla tunnelma Mosambikissa oli varovaisen toiveikas. Mosambik tuli tunnetuksi kehitysavun mallioppilaana. Yli 18 vuotta maata presidenttinä johtanut Joaquim Chissano palkitiin vuonna 2007 hyvän hallinnon edistämisestä viiden miljoonan dollarin arvoisella Mo Ibrahim -palkinnolla.

Chissanon seuraajan, vuonna 2005 valtaan nousseen, bisnesmaailmassa rikastuneen Armando Guebuzan tuskin kannattaa palkintoja odottaa.

Matti Kääriäinen on toiminut Suomen suurlähettiläänä Mosambikissa syksystä 2011 lähtien. Hän veti Suomen lähetystöä myös vuosina 1994–98, silloin asiainhoitajana. Kaikkiaan Kääriäisellä on ulko­asiainhallinnosta liki 40 vuoden kokemus, ja siksi myös kanttia puhua suoremmin kuin moni muu diplomaatti.

”Poliittinen muutos, joka maassa on tapahtunut, on selkeä ja huolestuttava. Kun olin täällä edellisen kerran, maassa oli kaksi kansan kannatuksella mitattuna aika tasavahvaa puoluetta. Nykyään valtaapitävä puolue on kyennyt kutistamaan opposition toimintaedellytykset minimiin”, Kääriäinen sanoo.

”Mosambikista on tullut tyypillinen yksipuoluevaltio, jossa puolue on ottanut valtiokoneiston yksinomaiseen käyttöönsä. Eli valtiosta ja puolueesta on tullut sama asia.”

Salatut sopimukset

Rakennusbuumi näkyy kaikkialla pääkaupungin keskustassa. Yhtä rakennustyömaata kiertää keltainen aaltopeltiaita, jonka portinpielen taulussa on toistakymmentä kielto- ja käskymerkkiä. Porttia vastapäätä on pienempi yritys: mies, kylmälaukku ja leipäpussi. Sinihaalariset, kypäräpäiset työmiehet tulevat tauolla ostamaan pregoja – sianlihalla täytettyjä sämpylöitä. Tavallisen työmiehen väli­palaksi liha on vaurauden merkki.

Vähän matkan päässä on vielä kolmaskin yrittäjä. Hän myy puheaikaa, karkkeja ja savukkeita – yksittäin.

Näky on kuin taloustieteen oppikirjasta: talouskasvun hedelmät siinä valuvat alaspäin. Mutta maan tulevaisuuden kannalta keskeistä on, kuinka tyytyväisiä mosambikilaiset ovat siihen, miten uusi vauraus maassa jakautuu.

Tällä hetkellä polttavin kysymys ovat maasta löytyneet mittavat luonnonvarat ja niiden hyödyntämisestä tehdyt sopimukset. Niiden suuruutta voidaan vain arvailla, sillä sopimukset eivät ole julkisia.

Onko jättihankkeiden sopimuksia onnistuttu näkemään Mosambikin kanssa yhteistyötä tekevien maiden lähetystöissä?

”Minun ymmärtääkseni ei. Tai jos muut ovat nähneet, eivät ole ainakaan kertoneet”, suurlähettiläs Kääriäinen sanoo.

Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat sanoja, joita kaikki Mosambikissa toistelevat. Niitä tuntuvat haluavan aivan kaikki – paitsi maan parlamentti. Tiedon avoimuutta säätelevä lakiuudistus matelee sen käsittelyssä jo yhdeksättä vuotta.

Se vähä, mitä jättihankkeiden sopimuksista julkisuudessa tiedetään, ei herätä mosambikilaisten kansalaisjärjestöjen luottamusta.

”Valtio saa hankkeista aivan minimaalisia tuloja”, sanoo yhteiskunnallista tutkimusta tekevän CIP-järjestön Dionisio Nombora.

Järjestön mielestä sopimukset valtion ja ulkomaisten yritysten kanssa pitäisi neuvotella uusiksi. Mieluiten kaikki, mutta vähintään kaikki tulevat sopimukset.

”Hallituksen mielestä niin ei voi tehdä, sillä silloin yritykset joutuisivat keskenään eriarvoiseen asemaan ja voisivat jättää Mosambikin. Ei se ole totta. Ei joka paikasta löydy kaasua ja öljyä. Kyllä yritykset haluavat niitä hyödyntää, vaikka sopimukset uusittaisiinkin”, Nombora jatkaa.

Oma kysymyksensä on sitten se, mihin muualle rahaa päätyy kuin valtion budjettiin. Moni epäilee sitä joutuvan yllättävästi vaurastuneen eliitin taskuihin.

Ja mihin päätyvät ne kymmenet tuhannet ihmiset, jotka joutuvat jättämään yrityksille vuokratuille maille jääneet kotinsa?

Riviera ja todellisuus

Maputon hulppeimmat asunnot sijaitsevat rannan tuntumasta nousevalla kukkulalla ja tuovat mieleen Rivieran. Jokaisesta talosta on avoin näkymä Intian valtamerelle.

Etäämpänä kaupungista rannan hiekkaa täplittävät puusta veistetyt veneet. Yksi niistä on Daniel Machaielen työpaikka. Tänään kuitenkin tuulee niin paljon, ettei kalastajilla ole asiaa merelle.

Machaiele on työskennellyt jo vuosia yhdellä ja samalla veneellä. ”Ennen kalaa riitti paremmin. Nyt saaliit ovat pienempiä.”

Pitääkö Machaiele työstään?

”On aivan yhdentekevää, pidänkö työstäni. Ei minulla ole muuta vaihtoehtoa.”

Seuraavana aamuna kaupunki on hämmentävän hiljainen. Joukkoliikenteen virkaa hoitavat, rämistä pakettiautoista rakennetut pikkubussit, chapat, ovat lakossa. Vaihtoehtojen puuttuessa moni kävelee töihin kaukaakin.

Chapanomistajien pitkään odottamien hinnankorotusten piti tulla voimaan samana aamuna, mutta matkalippujen enimmäishinnoista päättävä kaupungin­hallitus perui uudistuksen viime hetkellä. Kaupungin sisäisten matkojen hinnan piti nousta viidestä meticalista seitsemään. Vaikka korotus on euroissa vain viisi senttiä, prosenteissa se on huima.

”Ihmiset reagoivat suoraan, kun leivän hinta tai bussilipun hinta nousee. Niin suuri osa väestöstä elää ihan minimitasolla, ihme että he ylipäätään selviävät hengissä”, Kääriäinen sanoo. ”Kun poliittisilla päätöksillä puututaan heidän mahdollisuuksiinsa, tyytymättömyys on selvää. Ihmiset ovat valmiita menemään kaduillekin.”

Kaksi viikkoa myöhemmin hinnankorotukset tulevat vihdoin voimaan. Koko kaupunki hiljenee, laitakaupungilla syntyviä mellakoita lukuun ottamatta. Ketään ei kuitenkaan kuole. Kaksi vuotta aikaisemmin leivän hinnankorotusten jälkeen useita päiviä jatkuneissa levottomuuksissa sai surmansa kymmenen henkeä, 60 haavoittui.

Rasti seinään

Maputon ja naapurikunta Marracuenen rajalla kulkevan tien varrella olevan talon seinässä on punainen rasti. Samoin seuraavan talon, ja sitä seuraavan.

Yhdessä ruksituista taloista ollaan kotona. Siinä asuu Ilda William perheineen. Punainen rasti kertoo, että pian on edessä muutto. Merkityt talot puretaan Maputon uuden kehätien alta.

”Kaikki kadun tällä puolella olevat talot puretaan. Toisella puolella asuvat menettävät osan tontistaan, mutta talot saavat jäädä”, William kertoo.

Williamilla ei vielä ole aavistustakaan, mihin perhe tien alta muuttaa. Muutama kuukausi sitten tietä rakentavan yrityksen väkeä kävi mittailemassa perheen kotia. Kolmen makuuhuoneen asunnon lisäksi pihaa ympäröi pari talousrakennusta ja pieni kulmakauppa.

”Eivät he kuulemma rakenna kenellekään korvaavia taloja, vaan antavat rahaa rakentamista varten. Emme kyllä tiedä, kuinka paljon, ja kuka summan päättää. Ja mihin me oikein voimme rakentaa”, William sanoo. ”On tämä aika sekavaa.”

Muutaman kilometrin päässä tietyömaa on jo täydessä käynnissä. Kuorma-autot tuovat tien pohjalle ruosteenpunaista hiekkaa, jota isot maansiirtokoneet lanaavat tien pintaan.

Tietä rakentava yritys on kiinalainen, ja tiestä puhutaan Mosambikissa yleisesti kiinalaisten hankkeena. Hanke rahoitetaan lainalla, jonka Mosambik ottaa kiinalaisilta pankeilta. Se taas lisää maan valtionvelkaa.

Toisin on suorien ulkomaisten investointien kanssa. Vaikka kaikki haastatellut ovat sitä mieltä, että ulkomaisten yritysten ja Mosambikin valtion tekemiin sopimuksiin liittyy merkittäviä ongelmia, ulkomaisia investointeja sinänsä pidetään hyvänä ja kannatettavana asiana. Toiminnan pitäisi vain olla nykyistä parempaa ja avoimempaa.

”Monikansallisten yritysten mukana on tullut myös parannuksia ihmisten oloihin. Maahan on virrannut pääomaa, on rakennettu parempaa infrastruktuuria”, professori João Mosca sanoo.

Uudistajat kasvamassa

Kapeat ja vähän rähjäiset portaat johtavat kaupungin keskustassa sijaitsevan vanhan kerrostalon toiseen kerrokseen. Siellä pitää majaansa kansalaisjärjestö Justiça Ambiental. Moni muu haastateltava on maininnut sen yhtenä lupaavana kansalaisyhteiskunnan toimijana.

Viime aikoina järjestö on keskittynyt seuraamaan varsinkin sitä, mitä maahan tulevien ulkomaisten jätti-investointien ympärillä tapahtuu: ihmisten pakkosiirtoja, sopimusneuvotteluja, ympäristövaikutuksia.

”Julkisuudessa leimataan usein vähän naurettaviksi ne ihmiset, jotka ovat joutuneet kärsimään pakkosiirroista”, Jeremias Vunjanhe sanoo.

Pari päivää haastattelua ennen Suomi on ilmoittanut väärinkäytösten takia vähentävänsä apuaan Mosambikin metsäsektorilta. Mitä mieltä Vunjanhe ylipäätään on siitä, millä ehdoilla apua kannattaa antaa?

”Suomen hallituksen ja kansan pitäisi auttaa niitä, joilla on todellinen avun tarve. Pitää selvittää, mikä on tavalliselle kansalle oikeasti tärkeää ja merkittävää. Ei niin, että avun tarpeesta kertovat ne, joilla on valtaa ja omat intressit mukana. Rahat pitää kanavoida yhtä avoimesti kuin Suomen omassa budjetissa, ja suomalaisten pitää vaatia avoimuutta myös Mosambikilta.”

Mies ei ole kovin toiveikas sen suhteen, että Mosambikin puoluesidonnainen eliitti kokisi äkillisen valaistumisen hallinnon avoimuuden suhteen. Sen sijaan hän laittaa toivonsa kansainvälisiin toimijoihin: yritysvastuu on monessa maassa Mosambikia paremmalla tolalla, ja yritysten pitää toimia Mosambikissa tavalla, joka kestää päivänvaloa myös kotimaassa. Ja ihmisten Suomessa ja muualla valvoa, mitä yritykset maailmalla tekevät.

Tapa, jolla Vunjanhe kuvailee kotimaansa tilaa ei kuulosta kovin optimistiselta.

”En minä tekisi tätä työtä, jos en uskoisi, että muutos parempaan on mahdollinen. Kymmenen, kahdenkymmenen vuoden jälkeen asiat todennäköisesti kääntyvät parempaan.”

Miksi juuri silloin?

”Silloin sodasta on kulunut tarpeeksi kauan. Silloin maassa tekevät päätöksiä ensimmäiset rauhan aikana syntyneet ihmiset, eivätkä he jaksa kuunnella sitä, että kaikkea perustellaan aina sodalla.”

Heistä ensimmäiset ovat juuri nyt täyttäneet 20 vuotta.

Lue lisää:

Paluu tulevaisuuden Mosambikiin

Tilaa Maailman Kuvalehti