Artikkelikuva

Paluu tulevaisuuden Mosambikiin

Mosambik on muuttunut paljon: enemmän autoja, ruuhkia, pankkeja. Pienempiä roskatunkioita, turvallisempia katuja.

Asuin ja työskentelin Mosambikissa vuosituhannen vaihteessa reilut kolme vuotta. Vierailin loka-marraskuussa maassa ensimmäistä kertaa yli kymmenen vuoden taon jälkeen.

Tutuille kulmille palaaminen on aina vähän pelottavaa. Maa oli muuttunut paljon, ja osa muutoksista näkyi selkeästi: enemmän autoja, ruuhkia, pankkeja. Vähemmän katupoikia. Pienempiä roskatunkioita, turvallisempia katuja.

Hämmästyttävintä oli kuitenkin se, kuinka suuren osan vallasta pääpuolue Frelimo ja etenkin sen eliitti on itselleen haalinut. Hyvät suhteet puolueeseen olivat hyödyllisiä jo kymmenen vuotta sitten, mutta nyt ilman puoluekirjaa on turha havitella merkittävää työpaikkaa tai asemaa.

Lue myös:

Kahden kerroksen väkeä

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!