Artikkelikuva

Kierrätys vei räätäleiltä työt Malawissa

Vaatteiden tuonti Kiinasta nipistää räätäleiden tuloja.

Malawi. Kierrätetyt vaatteet ja halvat kiinalaistuotteet vaikeuttavat malawilaista vaatetusalaa, kirjoittaa BBC. Käytettyjen vaatteiden kaupassa rahaa liikkuu noin 760 miljoonan euron arvosta vuosittain. Vuodesta 1990 määrä on kymmenkertaistunut.

Malawin kauppa- ja teollisuusministeriön edustaja Wiskes Nkombezi myöntää ongelmat, mutta kutsuu käytettyjen vaatteiden kauppaa kaksiteräiseksi miekaksi: ”Suuri osa malawilaisista on köyhiä ja köyhille kyseessä ovat vaatteet, joihin heillä on varaa.”

Tuonti Kiinasta nipistää räätäleiden tuloja. Paikallisen räätälin tekemä puku maksaa 45 euroa, kiinalaisen saa kahdeksallatoista.

Nkombezin mukaan halpojen kankaiden tuonti Aasiasta myös hyödyttää taloutta. Vuonna 2000 solmitun Agoa-sopimuksen perusteella Yhdysvaltojen markkinoille myytävistä malawilaisista vaatteista ei tarvitse maksaa vientimaksuja. 

Agoan hyödystä on toisenkinlaisia näkemyksiä. Niiden mukaan sopimus ei ole parantanut malawilaisten toimeentuloa ja monet vientiin tähdänneet vaatetehtaat ovat lopettaneet toimintansa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!