Artikkelikuva

Jokien saatava tulvia

Asiantuntijoiden mukaan TRM -menetelmä on paras pitkäaikainen ratkaisu tulvien aiheuttamiin ongelmiin.

Bangladesh. Tulviviin jokiin pitää sopeutua, sanovat asiantuntijat. Bangladesh on yksi eniten tulvivista maista maailmassa. Haavoittuvin seutu on maan kaakkoisosan rannikko.

Tulvia pahentavat jokien penkereille rakennetut vallit. Joen pohjan liete kasaantuu valleille ja kun vesi tulvii niiden yli, se ei pääse virtaamaan takaisin jokiin.

Kun tulvat jatkuvat pitkään, vesi jää seisomaan pelloille. Maata ei voi viljellä ja likainen vesi on vaaraksi terveydelle. Bangladeshin hallituksen arvion mukaan vuonna 2011 ongelmasta kärsi pelkästään Sathkiran alueella yli 800 000 ihmistä.

Muutamat asiantuntijat pitävät parhaana pitkäaikaisena ratkaisuna sitä, että valleja avataan strategisista kohdista. Menetelmää kutsutaan lyhenteellä TRM (Tidal River Management).

“TRM antaa joen tehdä, kuten se on tehnyt kauan ennen kuin vallit alkoivat ilmestyä 1960-luvulla. Ennen joki virtasi alamaalle ja vei sinne lietettä, joka parantaa maan laatua, ja virtasi taas pois”, selittää ympäristötieteiden professori Dillip Kumar Datta Khulnan yliopistosta uutistoimisto Irinille.

Brittiläisen Oxfam-järjestön mukaan TRM tekee maasta viljelykelpoista vuodessa tai parissa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!