Artikkelikuva

Opi leikkimään legoilla

Mikäli legot tuntuvat vaikeilta, Singaporesta löytyy koulu siihen.

Singapore. Joey Tan on perustanut Singaporeen leikkikoulun, joka opettaa leikkimään – legoilla. Bricks4kids-niminen yritys opastaa lapsia legojen saloihin jo kolmessa toimipisteessä, ja lisää on suunnitteilla. Lisäksi lego-yrittäjä on käynyt pitämässä lego-oppitunteja myös paikallisissa kouluissa, The Economist -lehti kertoo.

Monet aasialaisvanhemmat passittavat jälkikasvunsa koulupäivän jälkeen kehittävien harrastusten ja lisäopintojen pariin. Leikkimistä on pidetty turhanaikaisena ajan tuhlauksena.

Joey Tanin mukaan 1980-luvulla syntyneet vanhemmat arvostavat perinteisen pänttäyksen ohella myös harrastuksia, joissa lapset oppivat luovuutta, tiimityötä ja ongelmanratkaisua. Ja juuri niitä kulmikkaat muovipalikat tarjoavat.

Legon kirjavilla palikoilla menee muutoinkin hyvin Aasiassa. Legojen myynti on kasvanut tänä vuonna Kiinassa 70 prosentilla ja Etelä-Koreassa 35 prosentilla. Malesiaan vuosi sitten perustettu Legoland vetää hyvin kävijöitä.

Legon maailmanvalloituksen myötä levinnee Aasiaan myös pohjoismaisista lastenhuoneista tuttu kiusa. Viiltävästä kivusta, joka syntyy lattialla vaanivan legon päälle astumisesta, tulee universaali kokemus.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!