Nenäntekeväisyydestä

"Onko Nenäpäiväkeräykseen osallistuminen jotenkin väärin?", kysyy Tommy Lindgren kolumnissaan.

Teksti: Tommy Lindgren

NäkökulmatTalous

Yritin taannoin katsella Yleisradion Nenäpäivä-show’ta masentumatta. Ei onnistunut.

Kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla iloinen. Kaikki siellä ruudussakin olivat. Joukko tunnettuja suomalaisia esiintyi, hehkutti, jakoi tietoa, iloitsi, liikuttui, ajeli toisiltaan karvoja. Koko touhu johti lopulta miltei kolmen miljoonan euron keräyspottiin maailman apua tarvitseville joiden tarinoilla väännettiin kotikatsomoiden suupieliä alaspäin.

Nenäpäivän keskiössä tuntuu hyvän tekemisen ohella olevan yhteishengen nostattaminen. Kerätään porukalla rahaa, jotta kaikkein heikoimpien ei tarvitsisi kärsiä. Eli vähän niin kuin verojen maksaminen, paitsi hauskempaa. Ja seuraavaksi esiintyy Robin!

Onko Nenäpäiväkeräykseen osallistuminen jotenkin väärin? Ehdottomasti ei. Melkein kolme miljoonaa euroa on iso summa rahaa. Se tosin kalpenee hallituksen tänä vuonna kehitysapuun varaaman 1 118 miljoonan rinnalla. (Summa on muuten 0,55 prosenttia bruttokansantulosta, eli uupuu yhä noin 300 miljoonaa kansainvälisten sitoumustemme mukaisesta 0,7 prosentista.)

Nenäpäivän missioonkin kirjattuna tehtävänä on ”edistää globaalia oikeudenmukaisuutta viihteen ja yhteisen kansanliikkeen voimalla”. Globaalia oikeudenmukaisuutta – jota ei ole – tulisi totta vie edistää. Epäilen tosin, että tavoitteen ajamiseksi tarvitaan aktivismia sekä radikaalia muutosta maailmankaupan sääntöihin. Viihteen suhteen olen epäilevämpi. Varsinkin jos viihteen keskellä vaietaan kokonaan kärsimyksen syistä.

Eniten näissä spektaakkeleissa vaivaa juuri politiikan ja talouden täydellinen häivyttäminen kärsimyksellä mässäilevien tunteiden tieltä. Tai kuten Lilie Chouliaraki kuvaa Frank Johanssonin toimittamassa kirjassa Hyvän tekeminen ja valta: ”[Humanitarismin] ja spektaakkelin suhde tulisi nähdä säälin politiikan tyypillisenä piirteenä. Tuossa politiikassa kyllä puhutaan epäoikeudenmukaisuudesta, mutta sen sijaan että vaadittaisiin voimavarojen uudelleen jakoa kärsimyksen lopettamiseksi maailmassa, ihmisiin vedotaan moraalisesti etäisen kärsimyksen lievittämiseksi.”

Kännykät kourassa naputtelemme lahjoituksia järjestöille, jotka löytävät euroillemme varmasti tärkeää käyttöä. Pienellä vaivalla hyvä mieli. Samalla elämämme kuluttajina ja kansalaisina jatkuu, osana maailmanlaajuista järjestelmää, joka takaa äärimmäisen köyhyyden jatkuvan.

Pahaa tekee.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Tommy Lindgren

Kirjoittaja on Don Johnson Big Bandin solisti.