Näkökulmat

Sota ja rauha

Toimittaja Pia Laine pohtii pääkirjoituksessa Mosambikin tilannetta.

Aina välillä uutisvirrassa ajelehtii jotakin, joka palauttaa perusasioiden äärelle. Lokakuussa tuli Mosambikista huonoja uutisia: 21 vuotta voimassa ollut rauhansopimus oli sanottu irti. Oma ensireaktioni uutiseen oli litania kirosanoja. Maa on minulle läheinen, sillä asuin siellä vuosituhannen vaihteessa reilut kolme vuotta.

Jo aikaisemmin tänä vuonna maasta kuului ikäviä. Rikollisuus oli kasvussa. Tavallisten mosambikilaisten huolena olivat rikollisjengien lunnaiden toivossa tekemät kidnappaukset. Ensin kohteina oli intialaistaustaisia liikemiehiä ja heidän perheenjäseniään. Sittemmin uhreiksi on päätynyt aivan tavallista keskiluokkaa. Myös lapsia, koulumatkalta. Kaikki eivät ole selvinneet hengissä.

Käsittämättömintä on, että joissakin kidnappausjengeissä on ollut mukana myös poliiseja. Kenelle apua tarvitseva soittaa maassa, jossa läheisen kidnappaaja saattaa olla poliisi?

Uutiset hämmensivät. Vierailin vuosi sitten Mosambikissa. Silloin paikalliset tuttavani kehuivat, että maan turvallisuustilanne on paljon aikaisempaa parempi.

Kun aikoinaan muutin Mosambikiin, sodan lopusta oli kulunut alle seitsemän vuotta. Silti aihetta ympäröi hämmentävä hiljaisuus. Sota mainittiin lähinnä vain taloudesta puhuttaessa. Tai kun satuimme paikkoihin, jotka olivat olleet sodan aikana merkittäviä: tässä jonotettiin päivätolkulla kaalia, tämän sillan yli lähiseudun asukkaat vaelsivat joka ilta patjoineen ja peittoineen kaupungin puolelle turvaan yöksi.

Mutta yksi asia tuli selväksi: 16 vuotta sotaa oli tarpeeksi. Ei koskaan enää.

Nyt sähköpostiini ilmestyy viikoittain uutisia aseellisista hyökkäyksistä eri puolilta maata.

On epäselvää, ajaako rauhanjulistuksen irtisanominen Mosambikin sotaan. Kyse on myös määritelmistä: Kuinka monta aseellista hyökkäystä tarvitaan sotaan? Montako ruumista?

Osa mosambikilaisista kutsui tilannetta marraskuussa ”julistamattomaksi sodaksi”. Osa muistutti, että juuri näin alkoi edellinen sota. Hiljalleen, sissihyökkäyksinä maaseudulla. Osa oli sitä mieltä, ettei vielä kannata huolestua.

Mosambikin pitkän sisällissodan entiset vastapuolet ovat istuneet parlamentissa maan ensimmäisistä vaaleista lähtien. Kumpikaan niistä ei ole mikään pulmunen, mutta nykykriisin osalta moni syyttävä sormi osoittaa valtapuolue Frelimon suuntaan. Se on vuosien mittaan kahminut omilleen yhä enemmän etuja.

Kun valta on liian keskittynyttä, kiusaus sen väärinkäyttämiseen on suuri. Eräs vuoden takaisella matkallani tapaamani diplomaatti luonnehti maata demokratian irvikuvaksi.

Vuosituhannen vaiheessa tunnelma oli aivan toinen. Mosambikia pidettiin malliesimerkkinä siitä, miten hyvin maa voi toipua sodasta.

Yksi kivi hiersi arvioijien kengässä jo silloin: oikeudenmukaisuus. Tuskin mikään on yhteiskunnan vakauden kannalta yhtä tärkeää. Siinä vaiheessa kun rikoksesta ei seuraa rangaistusta, ollaan pulassa.

Mosambikin on aika palata perusasioiden äärelle. Tulevaisuuden avaimet löytyvät klassisista sanapareista: oikeus ja kohtuus. Rikos ja rangaistus. Sota ja rauha.

Tilaa Maailman Kuvalehti