Artikkelikuva
Johanna Pohjola: Mate - Etelä-Amerikan voimajuoma. Into 2013.

Mate – veden ja ilman taidetta

Johanna Pohjolan tietokirja taustoittaa voimajuoman historiaa ja kulttuuria.

Etelä-Amerikka rakastaa matea. Ja nyttemmin myös Suomi on alkanut innostua juomasta. Toimittaja Johanna Pohjolan tietokirja Mate – Etelä-Amerikan voimajuoma taustoittaa uusille ja kokeneemmillekin harrastajille juoman historiaa ja kulttuuria.

Yerba mate -puusta valmistettua kitkerää, lämmintä juomaa imetään suodatinpillillä. Kyseessä on sosiaalinen juoma, jota Etelä-Amerikassa juodaan yhdessä vuorotellen samasta kupista. Mate-kirjan mukaan juoma tukee laihduttamista, sisältää valtavasti antioksidantteja ja sitä voi käyttää kahvin asemasta piristäjänä.

Pohjola itse tutustui mateen Argentiinassa asuessaan. Aluksi maku tuntui hänestä liian kitkerältä.

“Mate ei välttämättä ole helppo maku ensi kerralla. Mutta siihen tottui pikkuhiljaa, kun sitä tuli tarpeeksi monta kertaa eteen ja sosiaalisista syistä siitä ei voinut kieltäytyäkään. Lisäksi join sitä ihmisten kanssa, jotka makeuttivat maten sokerilla tai hunajalla, jolloin se ei maistunut niin vahvalta. Kun totuin makuun, halusin tietää, miltä se maistuu puhtaana ilman makeutusta.”

Argentiinassa Pohjola keksi tehdä maten sosiaalisesta asemasta antropologian gradunsa. Ja gradun jälkeen hän tiesi, että hänen olisi kirjoitettava juomasta myös tietokirja.

Koska mate on ensisijaisesti sosiaalinen juoma, sen juomiseen kuuluu tiettyjä sääntöjä, joihin kirjassa paneudutaan. Aloittelijan kannattaa tietää, että pilliin ei kuulu koskea käsin vaan ainoastaan suulla, eikä lusikan näköisellä pillillä tule sekoittaa juomaa. Silloin vain sotkee huolella valmistetun juoman. Mate-annos on tarkoitus juoda loppuun ja ojentaa sitten kuppi takaisin juoman tarjoajalle eli cebadorille. Jos ei halua lisää, kiitetään. Kohteliasta on juoda vähintään kaksi annosta.

Eikö tuo kaikki ole aika stressaavaa aloittelijalle?

“En tiennyt aluksi säännöistä. Eivät kaikki eteläamerikkalaisetkaan tunne niitä. Ja ulkomaalaiset saavat kaiken anteeksi.”

Pohjolan mukaan mate-kulttuuriin kuuluu tietty rentous, eikä Suomi ole Etelä-Amerikka, joten mitä pienistä pillillä sekoittamisista, jos yhteinen mate-hetki on silti kaunis.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!