Voiko kaivos olla ympäristöystävällinen?

Asiantuntijat kertovat, mitä vaaditaan ympäristöystävälliseen kaivosteollisuuteen.

Teksti: Heta MuurinenKuva: Samuli Siirala

Pitkät

”Ihmisestä jää jälki”

Johtava tutkija ja Ekotehokas kaivostoiminta -tutkimusohjelman vetäjä Tommi Kauppila Geologian tutkimuskeskuksesta:

”Kaivos voi olla ympäristöystävällinen, sille ei ole teknistä estettä. Mutta isompi kysymys on, voiko kaivostoiminta olla osa kestävää kehitystä. Kaivoksista louhitaan uusiutumattomia luonnonvaroja. Minun näkemykseni on, että kaivos voi olla kestävä, mutta se vaatii Bruntlandin komission määritelmän: kestävän kehityksen maailma täyttää nykyisen sukupolven tarpeet ilman, että se vaarantaa tulevien sukupolvien tarpeita.

Se on YK:n määritelmä. YK rakastaa ihmistä ja haluaa poistaa kurjuutta.

Vahvan kestävyyden periaate on se, että jos luonnon pääomaa hävitetään, pitää se korvata samalla pääomalla. Esimerkiksi uutta metsää metsän tilalle. Heikon kestävyyden periaate taas on, että jos luonnon pääomaa menetetään, sen saa korvata myös tuotetulla pääomalla, joka on samanarvoinen.

Jotta kaivosalaa voisi kutsua kestäväksi, se vaatii oletuksen, että mineraalit ja alkuaineet eivät ole loppumassa maankuoresta. Me kaivamme esiintymiä ja kun esiintymä käytetään, se ehtyy. Samoja esiintymiä tulevatkin sukupolvet haluaisivat käyttää. Me emme voi ehtymiselle mitään, mutta meidän on etsittävä tuleville sukupolville joko uusi esiintymä tai jotain, joka korvaa esiintymän.

Tavoitteena on siis kaivostoiminta, jonka ainut ongelma olisi luonnon pääoman väheneminen, esiintymän ehtyminen. Jäljelle jäisi vain kuoppia maankuoreen.

Alkuaineet, metallit, eivät häviä mihinkään. Ne jäävät tänne kiertämään. On siis myös tulevien sukupolvien hyöty, että osa työstä alkuaineiden kaivamiseksi on jo tehty.

Kestävä kehitys myös vaatii uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä. Uudet ympäristöteknologiat kuten aurinkopaneelit perustuvat eksoottisiin alkuaineisiin, joita kaivetaan maankuoresta.

Missä tahansa on pieniä määriä kultaa, mutta ei kultaesiintymiä. Esiintymä on taloudellinen käsite. Tarvitaan esiintymä, jossa malmia on niin paljon, että kaivos kannattaa perustaa. Koska yhtiöt kilpailevat keskenään, ne tarttuvat toisinaan sellaisiinkin esiintymiin, jotka ovat juuri ja juuri kannattavuuden rajoilla. Yhteiskuntavastuuseen kuuluu, ettei kannattavuuden kuilun reunalla häilyviä kaivoksia perustettaisi, jotta toiminta ei jäisi kesken.

Kun kaivos loppuu, kaivannaisjätteitä jää. Ihmisestä jää jälki. Se on vähän sama kuin, että jos vedetään junarata, niin sitten siinä on junarata. Jos meillä on viljapelto, ei siinä enää kasva aarnimetsää vaan viljapelto.

Täytyy kuitenkin olla mahdollista rakentaa kaivos, jossa kaivospiirin ulkopuolelle ei leviä haitallista tavaraa. Tai jos leviää, onhan Helsingin kaupungillakin jäteveden puhdistamo. Puhdistamisen jälkeen kaupunki voi laskea jätevettä mereen.

Kaivoksista ei yleensä tule piippupäästöjä. Rikastamisessa käytetään kemikaaleja, mutta aika vähän. Päästöt ovat pitkälti näitä esiintymässä olleita alkuaineita, ei myrkkyjä.

Iso ongelma ovat kaivosten jätteet. Periaatteessa on kyse samasta kivestä, sivukivistä ja rikastushiekasta, joka on maankuoressa ollut ennenkin. Mutta jos kivessä on sulfidimineraaleja ja kun jätemateriaaliin pääsee happea ja vettä, metallin ja rikin yhdistelmä hapettuu ja syntyy hapanta valumaa. Ne ovat haitallisia ympäristölle. Jätteiden käsittely on edelleen iso kysymys, joka pitää joka kohteessa ratkaista.”

”Kaivos on aina haitta”

Suojeluasiantuntija Otto Bruun Suomen luonnonsuojeluliitosta:

”Talvivaara ei ole ympäristövaikutuksiltaan yksittäistapaus. Se on poikkeuksellinen, koska se on niin iso ja siellä allas murtui. Vastaavia ympäristöongelmia ja -riskejä on monella suomalaiskaivoksella. Monissa kaivoshankkeissa suolletaan kemikaaleja ja liuenneita metalleja vesistöihin. Kyse ei ole vain onnettomuuksista, vaan kaivoksilla on myös jätevesien hallinnassa ongelmia, jotka voivat uhata pohjavesiä. Saastuttaminen ei aina lopu toiminnan loppumiseen, vaan se voi jatkua kaivoksessa kymmeniä tai satoja vuosia toiminnan jälkeen.

Kaivos on aina haitta. Se muuttaa paikallista ympäristöä tavalla, joka on häiriö ekosysteemin toiminnassa. Tämä on myönnetty laajalti.

Ympäristöhaittoja on mahdollista välttää huolellisella valmistelulla ennen kaivostoiminnan aloittamista. Monella yhtiöllä ei joko ole osaamista tai halua panostaa siihen riittävästi. Suomessa riittävä etukäteisvalmistelu ja riskeihin varautuminen ei ole ollut kaivosyhtiöiden näkökulmasta minimivaatimus vaan erityisen vastuullisuuden osoitus. Esimerkiksi parhaan vesienpuhdistustekniikan käyttäminen pitäisi olla velvoittavaa.

Löydöksistä keskenään kilpailevat monikansalliset yhtiöt taas ovat omaksuneet kansainvälisesti erilaisia standardeja, joilla haittoja on pystytty jonkin verran vähentämään. Sijoittajat ovat vaatineet niitä riskien vuoksi.

Käsitykseni on, ettei sekään työ ole mennyt riittävän pitkälle. Kaivosalalla itsesäätelyllä on ollut varsin pieni merkitys. Uudet kaivokset perustetaan tyypillisesti 5–15 vuodeksi kauas avainmarkkinoista ja rahoittajista. Toimintajänne on lyhyt ja riskit suuria. Herää kysymys, ovatko yhtiöt valmiit ottamaan riskejä, koska eivät joudu sitoutumaan kaivosyhdyskuntaan ja toimintaympäristöön pitkäksi ajaksi. 

Kun kaivos loppuu, maisema entisöidään ja louhos täytetään joskus maalla, mutta se ei ole takuu siitä, että alue olisi turvallinen.

Suomessa on ollut 1900-luvun aikana useita kymmeniä kaivoksia. Ongelmatapauksia on ainakin 35. Tekniikan kehitys kaivoksen lopettamisen osalta ei ole ratkaissut pulmia.

Vertailukohtana voi pitää öljy-yhtiöitä, jotka ovat pumpanneet öljyä ja jättäneet öljyputket paikan päälle vuotamaan. Kaivosalalla ”vuotava öljyputki” on kivikasa, josta liukenee myrkyllisiä raskasmetalleja. Ne ovat vain saaneet vähemmän huomiota mediassa.

Kaivosalan näkökulmasta sen keskeisin sosiaalinen hyvä ovat työpaikat. Kolme neljäsosaa maailman kaivostyöläisistä toimii kuitenkin isojen yhtiöiden ulkopuolella pienen mittakaavan kaivostöissä. He voivat olla yksityisiä hakulla ja lapiolla varustautuneita kaivosyrittäjiä tai maanviljelijöitä, joilla osa elinkeinosta tulee kaivoksista.

Toiminta on työllistävältä vaikutukseltaan merkittävää, mineraaleilta kohtuullisen merkittävää ja jos kierrätystä parannettaisiin, on arvioitu, että pienimuotoinen toiminta kattaisi monien mineraalien tärkeimmät käyttökohteet. Ylikansalliset yhtiöt tekevät kaikkensa, jotta tämä pienimuotoinen toiminta ei tulisi näkyviin. Siihenkin liittyy paljon ympäristöongelmia, mutta sitä kehittämällä voitaisiin saavuttaa kestävämpi lopputulos työläisille ja materiaalikulutuksen kannalta.

Kittilän Suurkuusikon kultakaivosta on pidetty kaivosalalla hyvänä esimerkkinä ympäristöhaittojen hallinnasta.  Siellä on panostettu ympäristöasioihin etukäteen enemmän kuin muissa tapauksissa, mutta tulos ei silti ole moitteeton. Tällä hetkellä en ole tietoinen suomalaisesta metallikaivoksesta, joka olisi pystynyt noudattamaan ympäristölupaansa.”

Kaivosteollisuuden hyvät, pahat ja rumat

Maailman Kuvalehti poimi kansainvälisestä kaivosteollisuudesta kolme esimerkkiä valaisemaan alan syntejä ja hyveitä.

BHP BILLITON

Australialainen, monikansallinen BHP Billiton on vuoden 2011 liikevaihdon mukaan maailman suurin kaivosyhtiö. Syntejä löytyi niin paljon, että mukaan mahtui vain murto-osa.

Plussat:

+rahoitti kymmenvuotista tutkimusta, jossa laskettiin maailman merien lajistoa. (AIMSin nettisivut)

+on luvannut lahjoittaa 10 miljoonaa Australian dollaria   eli lähes seitsemän miljoonaa euroa kahden energiains-  tituutin perustamiseen Lontoon University Collegeen. (The Australian -lehti)

Miinukset:

Kansainvälisen kansalaisjärjestöverkosto BHP Billiton Watchin mukaan:

-Australiassa ja Kanadassa yhtiöllä on ollut konflikteja   paikallisten yhteisöjen, ympäristöaktivistien ja alkuperäisväestön kanssa, jotka ovat vastustaneet sen kai-  vossuunnitelmia, maankäyttöä ja saastuttamista.

-Paikallisväestöä on pakotettu pois mailtaan yhtiön kaivosten tieltä Kolumbiassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa.

-Papua-Uudessa-Guineassa BHP Billitonin aiemmin omistama Ok Tedi Copper -yhtiö kaataa yhä kaivosjätteensä Ok Tedi -jokeen. Paikalliset yhteisöt kärsivät ja oikeuden määräämistä korvauksista on maksettu vain osa.

BSGM

Bundi Silica Group of Mines (BSGM) on yksi Intian suurimpia kaivosyhtiöitä.

Plussat:

Kaivoksen oman nettisivun mukaan:

+Täyttää kaivokset maalla louhimisen jälkeen.

+On istuttanut oman ilmoituksensa mukaan 30 000    puuta vanhoille kaivosalueille, jätemaille, teiden
varsille ja toimistojen ympärille.

+On luvannut istuttaa vähintään 2000 puuta lisää vuosittain.

Miinukset:

Intialaisten kansalaisjärjestöjen vuonna 2006 tekemän
selvityksen mukaan:

–Kaivostyöläisille ei makseta lain mukaista minimipalkkaa.

–Työntekijöitä orjuutetaan velalla.

–Lapsityövoimaa käytetään yleisesti.

–Työtä tehdään vaarallisissa  ja epäterveellisissä olosuhteissa ilman suojavälineitä.

–Naispuolisia työntekijöitä on raiskattu ja ahdisteltu seksuaalisesti.

–Työläisten perheillä ei ole saniteettitiloja eikä puhdasta juomavettä.

Cotapata Gold Mining Cooperative

Maailman ensimmäinen reilun kaupan kriteerit täyttävä kultakaivososuuskunta Boliviassa Fairtrade.org -nettisivujen mukaan:

+Maahantuojat Euroopassa maksavat suoraan ilmanvälittäjiä osuuskunnalle.

+Kaikki työntekijät saavat yhtä paljon tuloja eli kuukaudessa 300–600 Yhdysvaltain dollaria riippuen kaivoksen voitoista. Minimipalkka Boliviassa on 80 dollari

+Osuuskunta tukee läheistä Chairon yhteisöä esimerkiksi lahjoittamalla varoja sen koululle.

+Osuuskunta on työskennellyt yhdessä paikallisen yliopiston kanssa kaivosjätteen ympäristöongelmien ja työturvallisuusongelmien ratkaisemiseksi.

Miten kaivos punnitaan?

Lukiessani surullisia uutisia Talvivaaran ympäristöongelmista aloin pohtia, voiko kaivos koskaan olla ympäristöystävällinen. Googlasin kysymyksen ja löysin Modern Hippie -lehden jutun, jossa oli listattu kaivosten ekotekoja. Ne vaikuttivat epäilyttävän kiiltokuvamaisilta, joten googlailin vähän lisää. Mitä enemmän kaivoin, sitä enemmän löysin ongelmia.

Toisaalta hyveet ovat vaikeasti määriteltäviä. Näytin pitkän listan kaivosten plussia ja miinuksia Tommi Kauppilalle, joka työskentelee Geologian tutkimuskeskuksessa. Hänen mukaansa erillisiä hyväntekeväisyysprojekteja pidetään yritysmaailmassa vähän naiiveina. Yritysvastuuseen ja kestävään kehitykseen kuuluvat asiat halutaan saada osaksi yrityksen arkea, eikä niitä siksi ole helppo muotoilla erillisiksi hyveiksi.

Mietin itsekin, pitäisikö plussiin lisätä esimerkiksi kaivosten työllistävä vaikutus, jota yritykset itse ja paikallinen yhteisö usein korostavat. Päädyin kuitenkin ankaraan tulkintaan: jos kaivos tekee toimenpiteitä estääkseen aiheuttamansa haitat, se ei vielä ole hyveellisyyttä vaan vähintä, mitä siltä voidaan odottaa.

Suomi tähtää ympäristöllisesti ja yhteiskunnallisesti kestävän kaivosteollisuuden edelläkävijäksi. Työ- ja elinkeinoministeriön ohjelmassa on 35 toimenpidettä, joilla unelma pitäisi saavuttaa vuoteen 2030 mennessä. Työkalupakkiin kuuluu kierrätysteknologiaa, etukäteissuunnittelua, parempaa kommunikaatiota ja päästöjen pienentämistä. Tekes toteuttaa osuuttaan tavoitteesta Green Mining -ohjelmallaan, jossa tähdätään ”älykkääseen ja huomaamattomaan” kaivokseen.

Otto Bruun Suomen luonnonsuojeluliitosta pitää mahdollisena Suomen roolia kestävän kaivosalan edelläkävijänä, mutta ei ministeriön lähtökohdista käsin. ”Nyt on ministeriössä ollut niin kaivosmyönteinen ilmapiiri, ettei kunnollista valvontaa ole pystytty toteuttamaan. Se ei ole hyvä lähtökohta osaamisen viennille.”

Uskottavuusongelman lisäksi Bruun kritisoi projektien keskittymistä energiatehokkuuden edistämiseen. ”Pitäisi ensin osata vastata kysymykseen, mihin kaivoksen voi perustaa. Energiatehokkuus on toissijainen kysymys.”

Talvivaaran ympäristösotkut ovat muistuttaneet suomalaisia kaivannaisteollisuuden varjopuolista. Pohjois-Suomessa kaivokset ja turismi eivät oikein sovi yhteen. Poronkasvattajatkaan eivät ole ihastuneita tulokkaisiin.

Kaivokset ovat hankala asia. Kukaan ei halua toista Talvivaaraa. Mutta me tarvitsemme metalleja, ja niitä varten on kaivettava malmia. Globaalisti ajateltuna on eettisempää kaivaa malmia vaikkapa rikkaista Pohjoismaista, joissa työturvallisuutta koskeva lainsäädäntö pääsääntöisesti toimii ja joissa olisi varaa panostaa ympäristöystävällisempiin menetelmiin ja tutkimukseen.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.