”Koko ajan on mietittävä, miten kertoa rohkeasti, että maailma ei ole vain kaunis”, ohjaaja Sirkku Peltola sanoo.

Loputon odotus lentokentällä

Lentokenttä on kiehtova ja omituinen paikka. ”Epämiellyttäväkin”, teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Sirkku Peltola sanoo.

Teksti: Marianna LaihoKuva: Marjaana Malkamäki

PitkätKulttuuriTeatteriSuomi

Lentokenttä on yhdenlainen tiivistys globalisoituneesta maailmasta, jossa eri kulttuurien ihmiset kohtaavat toisiaan. Steriilissä tilassa burkaan pukeutunut istuu minihameisen vieressä, mustaihoinen jonottaa valkoisen kanssa. Harvoin kanssamatkustajat kuitenkaan tutustuvat toisiinsa sen kummemmin.

Lentokentällä kukaan ei ole omalla maallaan. Olemme Matkustajia ja Kuluttajia isoilla alkukirjaimilla. Meitä houkutellaan ostamaan kalliita ja enimmäkseen tarpeettomia tavaroita.

Lentokentän lähtöportilla odotamme malttamattomina taivaaseen pääsyä. Näitä teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Sirkku Peltola, 52, pohti istuessaan perheineen lentokentällä matkalla Egyptiin lomalle. Kone oli myöhässä, ja hänellä oli aikaa katsella ympärilleen.

Muistiinpanoista syntyi näytelmä, jossa joukko suomalaisia on lähdössä lomalle Egyptin aurinkoon. Lento viivästyy, hermo kiristyy ja odotus kärjistyy.

Lentokenttää siivoavalla, maan­paossa olevalla egyptiläisellä ei ole kotimaahansa menemistä. Mutta onneksi hän voi aina lähettää terveisiä sukulaisilleen turistien mukana.

”Jumalan lailla sormeilin, kuka näytelmässä pääsee lopulta taivaaseen”, Peltola sanoo.

Päästävä pariisiin

Ulkomaan matkailu kasvaa Suomessa vuosi vuodelta. Edes lama ei sitä hillitse.

”Lomamatkalle paetaan arjen paineita ja vaatimuksia. Kaikki hyvä on muualla, ei tässä ja nyt. Elämme jatkuvassa loman kaipuussa.”

Peltolan sanoin turismi tekee ihmisen käyttäytymisen paljaaksi, vapauttaa hänet. Ei kuitenkaan pelkästään hyvällä tavalla. Tästä näytelmässäkin on esimerkkejä.

”Tärkeämpää matkailijalle on viihtyminen kuin tutustuminen vieraaseen kulttuuriin. Viihtymisestä on tullut elämämme tärkein asia.”

Tätä Peltola ei sano yläpuolelta, sillä niin hän itsekin myöntää toimivansa. Esimerkiksi joulun hän vietti perheineen Pariisissa. Oli monta hyvää syytä, miksi piti mennä sinne, eikä jäädä kotiin: Tornihullu lapsi sai nähdä Eiffel-tornin ja jälki­kasvu pysyy paremmin vanhempiensa kanssa. Kotona he vain juoksisivat kavereillaan.

”Hitaassa matkustamisessa olisi ihan toisenlaista tunnelmaa, mutta kun ei ole aikaa.”

Aurinkorannoille ja teatteriin

Helmikuun lopulla on jälleen lento, nyt Washingtoniin, jossa Peltolan muutaman vuoden takainen näytelmä Lämminveriset esittäytyy Nordic Cool -festivaalilla.

Festarin valitsijat kiersivät Pohjoismaita ja valitsivat yhden esityksen jokaisesta maasta.

Lämminveriset on Kotalan pienviljelijäperheestä kertovan trilogian kolmas osa. Ensimmäinen oli Suomen hevonen ja toinen Yksiöön en Äitee ota, joka on Tampereen työväen teatterin ohjelmistossa kuudetta vuotta.

Kaikkiaan Peltola on kirjoittanut 23 näytelmää. Mikä arjessa jää hiertämään niin, että se tuottaa kirjoittamisen kipinän? Se on itsellekin aina yllätys.

Hän uskoo, että mitä henkilökohtaisemmin kirjoittaja aihettaan käsittelee, sen todennäköisemmin juttu koskettaa muitakin. Näin käy usein ainakin hänen kohdallaan.

Peltolan näytelmät kertovat eri aiheista, mutta niistä löytää yhteisiäkin teemoja, esimerkiksi sukupolviin liittyvät kysymykset.

”Kun keski-ikäisten aika menee työn ja arjen pyörityksessä, he kadottavat herkästi yhteyden nuoriin ja itseään vanhempiin. Nuorilla ja vanhoilla on näin hyvä mahdollisuus löytää toisensa.”

Monia Peltolan näytelmiä käydään katsomassa bussilasteittain. Teatteri on tärkeä vapaa-ajanharrastus varsinkin vanhemmalle väelle. Kun suuri sukupolvi jättää teatterin, mistä saadaan uutta yleisöä?

Peltola ei ole tästä huolissaan.

”Kun aloitin 20 vuotta sitten, myös silloin pelättiin yleisökatoa. Aina katsojia on kuitenkin riittänyt.”

Hän muistuttaa, että Suomessa käydään toiseksi eniten teatterissa maailmassa asukaslukuun suhteutettuna. Vain Islannissa teatterit vetävät enemmän väkeä. ”Luvut ovat ainutlaatuisia maailmassa. Ehkä pimeä ja kylmä ajavat meitä paitsi aurinkorannoille, myös teatteriin.”

Katsojaherkkä laji

Peltola kuitenkin myöntää, että paine saada iso näyttämö täyteen ilta illan perään on välillä stressaavaa. Toisaalta hän uskoo vuosien kuluessa myös oppineensa haistamaan isoja aiheita.

”Läsnäolossa on teatterin hienous, mutta myös sen haavoittuvaisuus. Kun esitys on ohi, esitystä ei enää ole.”

Teatteri tarvitsee yleisönsä, mutta toisaalta aina esitys ei löydä katsojiaan, vaikka se olisi hyväkin. Syitä on monia.

”Omalla kohdallani Reviisori oli tällainen. Se on mielestäni yksi parhaimmista ohjaamistani esityksistä, mutta katsojaluvut olivat alhaiset, ainakin tavoitteeseen nähden. Ehkä Reviisori koettiin markkinoinnin perusteella liian raskaaksi.”

Ihmisten rahasta ja vapaa-ajasta on kova kilpailu. Miten se vaikuttaa teatteriin?

”Paine tehdä teatteria vain viihtymisen vuoksi saattaa koventua. Tällöin esityksistä tulee ennustettavia.”

Paineista huolimatta Peltola sanoo yrittävänsä olla tarkkana, että kirjoittaa vain itseä kiinnostavista aiheista.

”Koko ajan on mietittävä, miten kertoa rohkeasti, että maailma ei ole vain kaunis. En halua menettää kykyä nähdä todellisuus ympärilläni.”

Sirkku Peltolan Lento ja Yksiöön en Äitee ota Tamperen työväen teatterissa kevään 2013 ja Ihmisellinen mies syksyllä 2013.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Marianna Laiho