Näkökulmat

Tilanne on huolestuttava

Heta Muurinen pohtii puhekuplassaan yleistävän ja abstrahoivan kielen sumentavaa vaikutusta.

”Maan x tilanne on huolestuttava”, sanoo korkean tason poliitikko tv-uutisissa. ”Ihmisoikeuksia on loukattu. Kansalais­järjestöjen toimintavapautta on kavennettu, eivätkä demokraattiset instituutiot toimi vaaditulla tavalla.”

Uutisten katsoja tuijottaa lasittuneesti ruutua ja miettii ostoslistaa.

Vähän ajan kuluttua maasta X tulee reportaasi, jonka mukaan yksi puolue on kaapannut vallan ja alkanut kontrolloida tiedotusvälineitä. Puolueella on läheinen kontakti väkivaltaiseen puolisotilaalliseen ryhmään. Toisinajattelijoita on kidutettu.

TV:n katsoja järkyttyy. Häntä ihmetyttää, miksi hän ei ole aiemmin kuullut mitään tästä maasta X. Hän ei osaa yhdistä konkreettisia tapahtumia ja muutaman kuukauden takaista poliitikon yleistävää jargonia toisiinsa.

Yleistävä ja abstrahoiva kieli sumentaa todellisuutta. Vallankumous valuu korvista ulos kuin silkkipyjama pitkin silkkilakanaa, jos ”demokratia on uhan alla”. Siitä ei saa otetta. Kaikki sen sijaan ymmärtävät, mitä tarkoittaa se, että entinen presidentti on paennut maasta ja sotilaat piirittävät perheen taloa.

Konkreettisella kerronnalla on rahvaanomainen maine. Siinä koetaan olevan jotain sensaatiohakuista, koska konkretia herättää tunteita. ”Ihmisoikeusloukkaukset” eivät ahdista samalla tavalla kuin ”toisinajattelijan pään painaminen veden alle niin kauan, että tämä menettää tajuntansa”.

Kun aiheesta kerrotaan konkretian keinoin, on valittava esimerkkejä. Esimerkkien valitseminen voidaan tulkita puolueelliseksi, vaikka ne perustuisivat faktoihin. Jää aina kysymys siitä, mitä jätettiin kertomatta.

Mutta onko parempi vaihtoehto pääuutisten kabinettikieli, jossa totalitarismiin vajoamassa olevassa maassa ”tilanne on huolestuttava”?

Maa X on keksitty esimerkki. Viime vuonna suomalaiset päättäjät ovat huolestuneet äärioikeiston syliin langenneen Unkarin tilanteesta. Helmikuussa Kansan Uutiset kertoo konkreettisesti, että Unkarissa taideakatemia ei myöntänyt tukea ”epäisänmaalliselle työlle”. Julkisten tiedotusvälineiden toimittajien on lain mukaan edistettävä kansallista identiteettiä. Ulkona kodittomana nukkuminen on rikos. Puolisotilaallisten kansalais­kaartien valtuuksia on lisättävä.

En ole huolestunut, olen järkyttynyt.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!