Matti Johannes Koivu ja suomalaisen sielun uusittu painos

Matti Johannes Koivu laulaa suomalaisista, metsistä ja rakkaudesta, mutta uuden sukupolven lauluja.

Teksti: Heta MuurinenKuva: Teemu Ullgrén

PitkätKulttuuriMusiikkiSuomi

Muusikko Matti Johannes Koivusta, 31, pitäisi kirjoittaa yksinkertaisilla, kauniilla lauseilla. Sellaisilla, joissa on pieni virhe.

Hän ottaa pieniä vapauksia sanoituksissaan. ”Sanko” ei taivu ”sangon” vaan ”sankon” vanhassa kappaleessa Naapuska.

”En yritä kirjoittaa oikein. Tekijä ei saa kuulostaa viisaammalta kuin kuulija. Enkä kyllä ookaan. Kielen on oltava elävää, se on tärkeää”, selittää Koivu.

Hän on levollinen silloinkin, kun liikehtii levottomasti. Ja samalla tuntuu, että hänellä on vähän epämukavaa. Koivu on hyvin sympaattinen, mutta sen nyt sanovat kaikki.

Koivun uusin levy on kuudes soololevysarjassa. Sen nimi on yksinkertaisesti Matti Johannes Koivu.

Koivu mietti kyllä ensin, että pitäisi tehdä siitä ja siitä teemasta levy, mutta rakkaus jyräsi.

”Meille syntyi lapsi, ja se vaikutti moneen asiaan.”

Oli luonnollisinta kirjoittaa niistä aiheista, jotka sillä hetkellä olivat läheisimpiä, kuten perheestä ja rakkaudesta. Levystä tuli intiimi ja henkilökohtainen.

”On kausia, jolloin klassiset aiheet tuntuvat todellisilta. Ajattelin, että jos olisi lauluntekijöiden ammattikunta, niin millaisen levyn tekisin pyrkiäkseni sinne.”

Tulos on klassinen rakkauslevy.

Humanisti

Pikkupoikana Koivu rakasti isoisänsä kirjastoa. Isoisä oli ammatiltaan hitsari, mutta hän arvosti kirjallisuutta ja kulttuuria, kävi monesti Roomassa ja otti kirjastoonsa, sitä mikä kiinnosti: muun muassa filosofiaa ja historiaa.

Siitä asti Koivu on lukenut historiaa omaksi ilokseen ja opiskellut sitä. Hänen mielestään historian lukemisella ja laulujen tekemisellä ei oikeastaan ole eroa.

”Kyse on ihmisen ajattelun ja ympäröivän maailman ymmärtämisestä ja sille muodon antamisesta.”

Vaikka Koivu on valmistunut viime joulukuussa maisteriksi Oulun yliopistosta, hän kiistää jyrkästi olevansa ”akateeminen viisastelija”.

”Joka päivä joudun nöyrtymään sen edessä, kuinka vähän tiedän asioista.”

Koivu ei ole mikään maailmanmatkaaja. Hän matkustaa nykyisin vain Lappiin. Hänestä on upeaa, että 15 tunnin matkan päässä on sellainen maa-alue. Sen sijaan köyhissä maissa lomailuun liittyy ristiriita, eikä lentäminen toiselle puolelle palloa tunnu järkevältä.

Globaali vastuu on hänen mielestään tietoa. Ainakaan se ei ole kuluttamista.

”Kuluttaminen on toimintamalli, jota tarjotaan maailman muuttamiseen. Se on tyhmä ajatus, ei se muuta mitään.”

Tietoa kannattaa Koivun mielestä kerätä jo senkin takia, että globaalit painopisteet tulevat muuttumaan. ”Tieto tulee olemaan hyödyllistä oman selviytymisenkin kannalta.”

Siks laulan pohjoisesta

Rakkauslevyllään Koivu laulaa myös Suomesta.

”Laulu pohjoisesta syntyi, kun eräs tuttu Oulussa kysyi, miksi et laula meistä. Jukka Kuoppamäki on hoitanut jo Sinisen ja valkoisen, joten sivuutin sen.”

Kuule, kuinka lauletaan pohjoisesta. Metsistä, järvistä ja soista, kuinka ne syntyvät tyhjästä ja kasvoivat uroteoista. Kuinka meillä on valo, joka yöhön jää ja pimeys, joka liian varhain yllättää. Olen laulanut nuo samat laulut, mutta nähnyt erilaisen maailman.

Maisteri Koivun pääaine oli aate- ja oppihistoria. Siinä keskitytään muun muassa menneisyyden ihmisten maailmankuviin. Myös mikrohistoria kiinnostaa Koivua. Mikrohistorian näkökulmasta kiinnostavaa voi olla jokin pieni ja marginaalinen valtavirran sijaan.

”Marginaali voi kertoa enemmän kuin valtavirran tutkimus.”

Nykyisessä ilmapiirissä marginaali ei ole muodissa. Koivu kritisoi nykyistä isänmaallisuutta, johon kuuluu myyttinen suomalaisuuden käsite ja historian käyttäminen lyömäaseena.

Viime joulukuussa silloinen kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Saul Schubak totesi Facebook-päivityksessään, että ”on järjenvastaista tukea heikoimman aineksen lisääntymistä”. Schubak on pahoitellut lausuntoaan jälkeenpäin ja eronnut puolueesta, mutta Koivun mielestä vahinko on jo tapahtunut.

”Jos sanoo tollasen sanan ääneen, se on irti, eikä sitä saada takaisin purkkiin. Tällaiset kommentit pelottavat.”

Termi heikompi aines liittyy toisen maailmansodan kansallissosialistiseen ideologiaan. Heikompaa ainesta olivat muut kuin arjalaiseen rotuun kuuluvat ja natsien määritelmän mukaan ”terveet”.

Koivun mielestä lipsahdus tulee syvimmistä kerroksistamme, jolle pintakohteliaisuustaso ei voi mitään. Hänestä ratkaisu taloudellisiin ongelmiin ei voi olla poissulkeva isänmaallisuus.

Siks laulan pohjoisesta ja siitä, kuinka ovet öisin suljetaan. Laulan pohjoisesta ja siitä, kuinka pelko jälleen otteen saa. Mut vaikka laulaisin synkimmästä talvenkulusta, synkin laulu se kertoo suljetuista rajoista. Se on laulu pohjoisesta.

Metsämies Koivu

Koivun uskonto on luonto. Hän on kotoisin Hämeenlinnasta. Aulangon luonnonsuojelualue on hänen pyhättönsä.

Nykyisin hän asuu puolisonsa ja yksivuotiaan lapsensa kanssa Helsingin Kalliossa. Se on kätevää asioiden hoitamisen ja töiden kannalta, mutta luontoa hän kaipaa.

Luonnossa Koivua lumoaa sen täydellisyys ja välinpitämättömyys ihmistä kohtaan.

”Siellä se pyörii itsekseen, ei kaipaa ketään.”

Luonnon kiertokulku toistuu ikuisesti samana. Se tuottaa mielenrauhaa ja miellyttävää mitättömyyden tunnetta suuruuden edessä.

Vaikka Koivu muuten yrittää kovasti välttää ”jeesustelua” – joksi hän nimittää paasaamista aiheista, joissa ei koe olevansa asiantuntija – on yksi aihe, josta hän haluaa paasata.

”Etelä-Suomen metsistä on suojeltu vain yksi prosentti. Vaikka suojelutasoa nostettaisiin kymmeneen prosenttiin, se ei vaikuttaisi mitenkään metsätalouteen.”

Mutta sitten hän taas muistaa, ettei voi puhua liito-oravista ja biodiversiteeteistä, koska ei ole asiantuntija.

Koivu uskoo sukupolven muutokseen. Kun nuoremmat metsänomistajat pääsevät päättämään, he ehkä näkevät laajemmin, mitä kaikkea metsällä voisi tehdä.

Sukupolvikokemus

Matti Johannes Koivulla on synkkä näkemys tulevaisuudesta Suomen ja Euroopan kannalta. Hän on eri mieltä Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apusen kanssa. Apusen mielestä meillä menee koko ajan paremmin. Ehkä niin, jos ajatellaan vapautta rikastua ja menestyä, myöntää Koivu.

Mutta osalla menee koko ajan huonommin. Siksi Koivulla on utopia.

”Taloudellisten päätösten aiheuttamasta turhautumisesta joutuvat kärsimään ihmiset, joilla ei ole mitään tekemistä noiden päätösten kanssa, esimerkiksi maahanmuuttajat. Kun niukkuus lisääntyy, ei alettais potkia toisiamme. Tärkeää olisi myös se, kuinka taloutta koskevista päätöksistä kerrotaan. Utopiassani ihmisille kerrottaisiin, miksi ja mitä päätöksiä tehdään.”

Tässä kohtaa Koivun itsekritiikki jeesustelua kohtaan nousee. Myös Apunen on sitä mieltä, että jos ylipäätään mennään puhumaan taloudesta, pitää ottaa vastuu sanomisistaan.

”Keskustelu ongelmista on finanssoitunutta, vaikka tosi harva ymmärtää, miten talous todella toimii. Jos olisi aikaa, menisin opiskelemaan taloustiedettä.”

Mutta arvoista voivat kaikki puhua. Tosin nekin liittyvät talouteen.

”Oikeistolaiset mielipiteet esitetään usein maalaisjärkenä, koska ne perustuvat usein talouteen. Vasemmistolaiset ajatukset taas nähdään pelkkänä haaveiluna tai utopiana.”

Koivu tunnustautuu vasemmistolaiseksi.

Hän on tutkinut 1800-luvun lopun suomalaisuusliikettä. 1800-luvun varakkaat ihmiset tunsivat velvollisuutta auttaa muita. He kokivat, että heidän tuli lisätä ihmisten tietoisuutta näiden mahdollisuuksista. Se saattoi olla moraalisesti arveluttavaa ja holhoavaa, mutta ainakin he olivat tietoisia siitä, että olivat osa yhteiskuntaa ja että heillä oli velvollisuuksia ja vastuuta sen jäseninä.

”Nykyisin on niitä, jotka valittavat, että on sama tienaanko kuus vai seitsemän tonnia, koska ero häviää verotuksessa. Ja sitten on niitä, jotka miettii, että on sama tienaanko tonniviissataa tai en mitään, koska tästä ei tule mitään.”

Koivun utopiassa ihmiset näkisivät itsensä yhteiskunnan jäseninä, olivat he sitten sen rikkaista tai köyhistä kerrostumista. Yhteiskunnan pitäisi olla sellainen, että se kelpaisi kaikille.

”Ihmiset ymmärtäisivät, miten yhteiskunta toimii, eivätkä keskittyisi vain siihen, miksi henkilökohtainen tulotaso on pielessä.” Hän on itse iloinen veronmaksaja. ”Sehän on yhteiskuntarauhan perusta.”

Hyvinvoinnin voimakas jakautuminen on Koivun mielestä räjähdysaltista. Samalla hän näkee, että niin Suomen kuin Euroopankin on opittava luopumaan.

”Miten hoidetaan luopuminen niin, että ihmiset ei katkeroidu?”

Luopuminen on Koivun mielestä myös hänen sukupolveaan leimaava seikka.

”Me ehdittiin nähdä hammashoitolat, kirjastot ja koulun talkkarit. Siksi me nähdään myös selvästi, mitä se on, kun niitä ei oo.”

Matti Johannes Koivu -albumi ilmestyy perjantaina 15.3. Kiertueella: Hämeenlinna 22.3., Helsinki 23.3., Kuopio 27.3., Oulu 28.3.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.