Nainen tarvitsee pinkin sarian ja bambukepin ollakseen osa Gulabi Gangia.

Naiset pinkeissä

Gulabi Gangin jäsenet puolustavat bambukepein naisia, jotka joutuvat kaltoin kohdelluiksi. Nishtha Jainin ohjaamassa dokumentissa seurataan pinkkipukuisten naisten toimintaa Pohjois-Intian kylissä.

Teksti: Marie Kajava

PitkätKulttuuriIntia

Pölyistä hiekkatietä, utuinen miljöö, ihmisiä tekemässä töitä pelloilla, pieniä kyläyhteisöjä siellä täällä – Uttar Pradeshin osavaltiossa näyttää rauhalliselta. Mutta elokuvakamera seuraa elämää pieneen kylään ja siellä olevan talon kiviseinien sisäpuolelle. Löytyy kuollut nainen, sanotaan että hän paloi kuoliaaksi ruoanlaiton yhteydessä. Ei vaikuta uskottavalta.

Gulabi Gangin perustaja Sampat Pal Devi peräänkuuluttaa totuutta, mutta kylän ihmiset kertovat toista. Eikä kuolleen naisen perhe halua nostaa syytettä.

Esimerkiksi tällaisia tilanteita naistenjärjestö Gulabi Gang kohtaa. Ja dokumenttielokuva Gulabi Gang seuraa juuri järjestön arkea Pohjois-Intiassa.

Järjestö perustettiin vuonna 2006 puolustamaan niitä, jotka joutuvat perheväkivallan tai hyväksikäytön kohteeksi. Lisäksi järjestö haluaa vaikuttaa järjestettyjen lapsi­avioliittojen kaltaisiin perinteisiin, paljastaa korruptoituneen valtakoneiston ja varmistaa perusoikeuksien toteutumisen.

Itsepuolustusta bambukepillä

Idea toiminnallisesta järjestöstä syntyi Sampat Pal Devin arjessa: hän näki kotikylässään miehen hakkaavan vai­moaan ja koetti puuttua tilanteeseen, mutta joutui itsekin väkivallan kohteeksi. Hän palasi seuraavana päivänä viiden naisen ja bambukepin voimin ja antoi miehen tuntea tekonsa. Huhu tapahtuneesta kiiri kauas, syntyi liikehdintää ja naiset eri puolilla Intiaa tarttuivat bambu­keppeihin.

”Ryhmä on spontaani naisliike, joka syntyi reaktiona naisiin ja erityisesti kastittomiin daliteihin kohdistuviin epäoikeudenmukaisuuksiin. Askel kohti toimintaa on merkittävä, kun ottaa huomioon, että näillä Pohjois-Intian alueilla suurinta osaa naisista kohdellaan kakkosluokan kansalaisina, jotka elävät suljettuina koteihinsa”, Gulabi Gang -dokumenttielokuvan ohjaaja Nishtha Jain arvioi.

Jainin mukaan kohuakin herättäneet bambukepit ovat lähinnä naisten itsepuolustuksen välineitä. Vaikka niillä on jo paljon symbolistakin arvoa, ne ovat ennen kaikkea käytännöllisiä – vaikkapa vanhempien Gulabi Gang -naisten kävelykeppeinä marsseilla.

Lavastetut kuolemat

Nainen tarvitsee pinkin sarin ja bambukepin ollakseen osa Gulabi Gangia. Järjestön jäsenmäärä saattaa olla jo 400 000 naisen luokkaa, mikä kertoo paljosta tarpeesta – ja rohkeudesta.

Dokumenttielokuvassa kuolleen naisen äiti ottaa yhteyden Gulabi Gangin perustajaan ja haluaa ryhtyä toimiin tyttärensä kuoleman selvittämiseksi. Hän aavistaa, että tyttären kuolema on lavastettu onnettomuudeksi. Kylässä käynnistetään poliisitutkinnat.

”Kohtalo” ja ”se oli hänen kohtalonsa” kuuluvat monen suusta. On naisen kohtalo kuolla. On naisen kohtalo joutua väkivallan kohteeksi. On naisen kohtalo palaa. On naisen kohtalo joutua väärän miehen valitsemaksi.

Tällainen usko ja vastuun väistäminen ovat suuria haasteita Gulabi Gangin tiellä. Elokuvassa palaneen naisen aviomiehen edellisenkin vaimon kohtalona oli kuolla, mutta yhteyttä tapahtumien välillä vältetään kaikin tavoin.

Työtä naisten oikeuksien parantamiseksi riittää. Monet ihmiset, perheet ja kyläyhteisöt kätkevät tragedioita. Gulabi Gangin perustaja kuvailee, että Pohjois-Intiassa suurin pettymys on tyttölapsen syntymä – mutta myös naisten keskinäisen solidaarisuuden suhteen riittää parannettavaa. Sampat Pal Devi summaa oman tavoitteensa: hän ei halua että yhdenkään naisen sydän hakkaa pelon edessä.

Miesten taholta järjestö ja sen toiminta ovat saaneet osakseen niin tukea kuin avointa pilkkaakin. Myös poliisivoimat koettelevat järjestön toimintaa. Mutta naiset pinkeissä huutavat ”kauan eläköön Gulabi Gang!” bussissa matkalla mielenosoitukseen ja marssivat määrätietoisesti kaduilla. Gulabi Gangin ohjaaja Nishtha Jain korostaa, että asenteiden ja ajattelutapojen muuttaminen on pitkä prosessi. Pinkkipukuisten naisten katseissa välähtää: periksi ei anneta.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!