Suomen nykyinen eläinsuojelulaki on Euroopan keskikastia

Suomea edistyksellisempiä lakeja on muun muassa Sveitsissä, Norjassa ja Alankomaissa.

Teksti: Silja Ylitalo

PitkätYmpäristöEurooppa

Suomen eläinsuojelulaki on Euroopan keskikastia. Uudempia ja edistyksellisempiä lakeja on muun muassa Sveitsissä, Norjassa ja Alankomaissa. Niissä ei puhuta enää pelkästään eläimen suojelemisesta kivulta ja kärsimykseltä vaan myös itseisarvosta, arvokkuudesta ja kunnioittamisesta. Myös Itävallan, Tanskan, Iso-Britannian ja Ruotsin lait ovat monin paikoin Suomea tiukemmat.

Suomi erottuu edukseen siinä, ettei porsaiden häntiä ja kanojen nokkia saa katkaista. Sveitsissä on kielletty porsaiden kastrointi, Itävallassa kanojen pitäminen häkeissä. Albaniassa taas eläinsuojelulakia ei ole lainkaan.

Euroopan ulkopuolella Australian ja Uuden-Seelannin lait ovat melko edistyksellisiä, Yhdysvalloissa osa­valtioiden välillä on suuria eroja. Kiinassa valmistellaan parhaillaan maan ensimmäistä eläinsuojelulakia, mutta monista länsimaiden ulkopuolisista maista lait puuttuvat kokonaan. Suomessa ensimmäinen eläinsuojelulaki astui voimaan vuonna 1934.

Lähteet: Maria Lindqvist, SEY; Kati Pulli, Animalia; Viljami Aarbakke: Oikeustieteellinen selvitys Norjan, Ruotsin, Tanskan, Sveitsin ja Alankomaiden eläinsuojelu­lainsäädännöstä (mmm, 2012); Kansallinen eläinten hyvinvointiraportti (ehk, 2011) tietoa EU-maiden eläinsuojelulaeista: http://lawyersforanimalprotection.eu/

Lue myös:

Suomen eläinsuojelulakia uudistetaan


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!