Näkökulmat

Ei aivan ihmisiä

Elina Hirvonen pohtii kolumnissaan, kuinka nuoria tyttöjä alistetaan häpeän avulla.

Ystäväni serkku sai lapsen muutama vuosi sitten, yksitoistavuotiaana. Lapsen isä on tyttöä vanhempi mies, joka raiskasi tytön tämän kotikulmilla. Tyttö olisi halunnut abortin, mutta hänen kotimaassaan Sambiassa se on laitonta. Sukulaiset syyttivät tyttöä tapahtuneesta ja uhkasivat hylätä hänet, jos hän edes yrittäisi saada abortin.

Arviolta 150 miljoonaa alle 18-vuotiasta tyttöä on kokenut seksuaalista väkivaltaa, noin puolet heistä alle 16-vuotiaina. Suuressa osassa maailmaa raiskauksesta raskaaksi tulleiden tyttöjen ja naisten on mahdotonta saada turvallista aborttia.

Kehitysmaissa kolmannes 15–19-vuotiaista tytöistä on naimisissa. Jos trendi jatkuu, tämä tarkoittaa, että seuraavan kymmenen vuoden sisällä 100 miljoonaa tyttöä naitetaan lapsina. Kehitysmaissa raskauteen liittyvät komplikaatiot ovat 15–19-vuotiaiden tyttöjen suurin kuolinsyy.

Silti naisten ja tyttöjen seksuaalioikeuksien edistäminen on hyvin hidasta. Naistenpäivänä mietin miksi. Keksin vain yhden syyn. Naisten ihmisoikeudet eivät etene, koska naisia ei pidetä ihmisinä. Vähiten ihmisinä pidetään naisia, jotka ovat haavoittuvimmassa asemassa: kehitysmaiden nuoria tyttöjä.

Aristoteles, eurooppalaisen ajattelun esi-isä opetti, että ihmisen tehtävän kykenevät täyttämään vain vapaat miehet. Aristoteleen mielestä naisia ja orjia voitiin kutsua ihmisiksi, mutta he eivät olleet ihmisiä samassa mielessä kuin vapaat miehet. Ajatus naisesta sieluttomana olentona on sittemmin toistunut esimerkiksi kristinuskossa ja islamissa.

Kehitysmaissa kirkot tekevät usein hyvää työtä köyhyyden vähentämiseksi ja ihmisoikeuksien kohentamiseksi. Seksuaalioikeudet, ja sen seurauksena naisten oikeudet, ovat kuitenkin poikkeus. Monessa Afrikan maassa kampanjat ehkäisyn ja turvallisten aborttien puolesta ovat tyssänneet kirkkojen vastustukseen.

Myös Suomessa ajatus, että naista ei pidetä kokonaisena ihmisenä, selittää kokemuksia tyttönä kasvamisesta. Lapsuudenystävistäni jokainen tyttö oli nähnyt itsensäpaljastajan, yksikään poika ei. Teininä vieraat kyselivät mahdollisuutta ostaa seksiä. Pojat leuhkivat naineensa joukolla sammunutta tyttöä eikä kukaan ajatellut, että se voisi olla rikos. Näistä asioista ei puhuttu aikuisille, koska kaikki tiesivät, että niitä kuului hävetä.

Häpeä saa hiljaiseksi silloin, kun pitäisi puhua. Pahimmillaan se saa muut vahingoittamaan naista, jonka ajatellaan aiheuttaneen häpeää läheisille. Häpeä vahvistaa valtarakenteita ja siksi maailma muuttuu vain murtamalla häpeä.

Häpeä on hiljaisuutta, joka särkyy pitämällä meteliä. On muistutettava yhä uudestaan, että tyttö, joka joutui 11-vuotiaana synnyttämään raiskaajansa lapsen, on todellinen ihminen.

Tilaa Maailman Kuvalehti