"Erilaisuus on rikkautta vain sopivassa määrin, liiallisena se syrjäyttää", sanoo Hissu Kytö.
Kuva: Sanni Saarinen

Itse rakennettu elämä

”Jokaisella Suomeen tulevalla on pätevä syy. Ei kukaan jätä kotiseutuaan kevein perustein”, sanoo Hülya Kytö, joka on tehnyt elämäntyönsä Suomeen muuttaneiden naisten parissa.

Teksti: Sanni SaarinenKuva: Sanni Saarinen

PitkätIhmisoikeudetTyöVähemmistötSuomi

Hülya ”Hissu” Kytö on onnellinen. Elämäntyö Suomeen muuttaneiden naisten parissa on palkitsevaa.

Kytö on ollut mukana maahanmuuttopolitiikassa niin kauan kuin sitä on Suomessa ollut. Ikänsä puolesta hän voisi jäädä eläkkeelle, muttei aio pysähtyä.

”Tärkeintä elämässä on löytää oma tie. Siihen täytyy uskoa, tapahtui mitä tapahtui. Minulle se on työ ihmisten parissa, etenkin naisten asiat.”

Kytö on vuonna 2002 perustamansa monikulttuurisuusyhdistys DaisyLadiesin toiminnanjohtaja. Se on Suomen ensimmäinen naisten kotouttamiseen keskittyvä toimija. Päämaja on Turussa.

Omat kokemukset ohjaavat Turkissa syntynyttä naista. Kun on itse rakentanut elämän uuteen maahan, on helppo ymmärtää samaa tietä kulkevia.

”Nyt asiani ovat hienosti. Tullakseni tähän pisteeseen, olen käynyt monta sotaa.”

Eksoottinen kukka

Vuoden 1971 toukokuun aurinko oli kirkas. Suomi näytti kauniilta. Rinnalla oli tuore aviomies ja ilma väreili uuden elämän odotusta.

Kytö muistaa Suomeen muuton kuin eilisen.

Ensimmäisen sodan hän oli jo käynyt. Suku paheksui suhdetta suomalaiseen mieheen. Isän ja tyttären välit se katkaisi kuukausiksi. Isän kiukun taustalla oli haluttomuus luopua tyttärestä.

”Olin isäni silmäterä. Hän vei minua jalkapallo-otteluihin ja kasvatti pojaksi. Olimme läheisiä. Isän veljet olivat uskonnollisempia eivätkä halunneet pakanaa sukuun.”

Suvun oli taivuttava: tytöstä oli kasvanut lujatahtoinen ja itsepäinen. Jos hän sai idean, hän myös toteutti sen. Äiti ymmärsi ja pehmitti muitakin.

1970-luvun Suomessa mustahiuksista Kytöä luultiin romaniksi - se oli ajan käsitys etnisistä vähemmistöistä. Erilaisuus herätti uteliaisuutta, muttei ollut vihamielistä. ”Olin eksoottinen kukka. Ihmiset silmäilivät salaa. Monet yrittivät auttaa.”

Osallisena yhteiskunnassa

Kytö oppi kielen hiekkalaatikon laidalla esikoisen synnyttyä. Suku otti miniän vastaan avosylin, mutta se ei riittänyt löytämään omaa paikkaa uudessa maassa. Työvoimatoimistossa autettiin työnhaussa, vaikkei kielitaito kohdallaan ollutkaan.

Kytö otti kopioita Wärtsilässä. Työ toi oman elämän, tunteen yhteiskuntaan kuulumisesta. Sen merkitystä kotoutumisessa Kytö korostaa.

Hän kritisoi nyky-Suomessa maahanmuuttajille tarjottujen työmahdollisuuksien vähäisyyttä. Työttömyys tuntuu olevan ensisijainen vaihtoehto.

”Työttömyystuki tarjoaa toimeentulon, muttei tunnetta osallisuudesta.”

Ei näistä asioista puhuttu Kydön tullessa. Elämä kului uusia tapoja omaksuessa. Turkissa Kytö oli tottunut sukulaisten alituiseen läsnäoloon.

Suomessa ihmiset elivät etäällä toisistaan ja patosivat tunteensa. Yksinäisyys ja itsenäisyys tuntuivat menevän sekaisin.

Vaikkei Suomessa kosketettu, Kytö halasi vieraitakin. Rehevä nauru, kova ääni ja räiskyvä luonne ovat tallella. Turkissa kummallisena pidetystä yksinolosta Kytö on tullut sopivasti riippuvaiseksi.

Turha vastakkainasettelu

Suomi kansainvälistyi kerralla 1990-luvun taitteessa. Tuolloin ryhdyttiin luomaan maahanmuuttopolitiikka ja kotouttamissuunnitelmia. Kytö oli mukana työssä.

”Ilmapiiri muuttui. Ulkomaalaisia oli paljon, se ärsytti monia. Vihapuheet alkoivat. Ne tekivät arjesta raskasta.”

Koko aikuisikänsä Suomessa asuneesta ja maassa lapsensa kasvattaneesta Kydöstä tuli ei-toivottu muukalainen. Nykyisen maahanmuuttokeskustelun juuret ovat tuossa ajassa.

”Ihmetyttää, miten tämä on näin vaikeaa. Ihmiset ovat muuttaneet maasta toiseen aina. Jotenkin kuvittelisi erilaisten ihmisten rinnakkaiselon olevan luontevampaa.”

Kydön kritiikistä paljon kohdistuu sanaan maahanmuuttaja. Se luo vastakkainasettelua: pistää suomalaiset yhdelle ja kaikki muut toiselle puolelle. Synnyinmaasta tulee ihmisen mitta ja roolit jaetaan sen mukaan. Valta-asetelma on horjumaton.

”Muualta tulleiden täytyy jatkuvasti hyväksyttää itsensä ja ponnistella ollakseen saman arvoisia kuin muut.”

Taustalla vaikuttaa käsitys Suomesta onnelana. Joskus ikävät asenteet paljastuvat pahaa tarkoittamattomista lauseista. Ei Kydöltä ole kysytty millaista on olla Suomessa, vaan eikö ole ihanaa olla täällä.

Ei hän onneaan kiistä, mutta pitää ajattelua erikoisena. Jokaisella Suomeen tulevalla on pätevä syy. Ei kukaan jätä kotiseutuaan kevein perustein.

”Uudessa maassa joutuu aloittamaan kaiken alusta. Ei sen ihanuus tai onnistuminen ole itsestään selvää. Uusi elämä on saavutus sinänsä.”

Koti on Suomessa

Henkinen ghettouttaminen asettaa maahanmuuttajat eri viivalle. Heitä kannustetaan matalapalkkaisiin töihin. Kielitaidon ontuessa ne ovat hyviä vaihtoehtoja, mutta tavoitteen tulisi olla tasa-arvossa.

Tuntuu kornilta, että vuoden 2013 Suomessa täytyy puhua tasa-arvon puolesta. Sen piti olla itsestään selvää.

”Maahanmuuttajien kritiikkiin suhtaudutaan penseästi. Pienenkin moitteen kohdalla todetaan, että mene kotiisi, emme ole kutsuneet sinua tänne.”

Kotiin. Kytö on asunut Suomessa kaksi kertaa kauemmin kuin Turkissa, mutta on yhä muualta tullut. Se on paradoksaalista: hän itse kokee olevansa vieraampi Turkissa kuin Suomessa.

Kydön unelma on yhtä aikaa mahtipontinen ja yksinkertainen: hän toivoo Suomesta aidosti monikulttuurista yhteiskuntaa. Sen edellytyksenä on vastakkainasettelusta luopuminen.

Keskiössä nainen

DaisyLadies-yhdistyksestä on tullut Kydön henkinen koti. Sen perustamisesta on aikaa 10 vuotta. Siitä saakka hän on elänyt arkea eri puolilta maailmaa tulleiden naisten keskuudessa.

Yhteiskuntajäsenyyden vahvistamisen ohella yhdistyksessä panostetaan hyvinvointiin. Suomeen muuttavien on opeteltava paljon uutta. Omat taidot tuntuvat helposti tarpeettomilta. Työpajoissa naiset opettavat omaa osaamistaan.

”Jokaisella on erityistaitoja. Opettaminen nostaa hetkeksi jalustalle ja tuo tunteen erityisyydestä. Se on tärkeää. Jos ihminen lakkaa uskomasta itseensä, edellytykset hyvälle elämälle katoavat.”

Kytö tietää, mistä puhuu. 1990-luvun rasistisessa ilmapiirissä voimat loppuivat. Teki mieli hautautua kotiin. Käänne tapahtui Turkissa. Kytö lähti Izmitin maanjäristysalueelle avustamaan.

Puoli miljoonaa ihmistä oli menettänyt kotinsa. Raunioista kaivettiin ruumiita. Ihmisissä oli silti elämänhalua. Oma asema ei tuntunutkaan mahdottomalta. Suomeen muuttaneiden naisten asiaan keskittyminen tuntui luontevalta.

”Nainen on äiti ja kasvattaa lapset. Lasten kautta kaikki kotona opittu heijastuu yhteiskuntaan. Äidin rooli yhteiskunnassa on tärkeä.”

Lastensa kautta Kytö pohti suhdettaan onneen ja erilaisuuteen. Oli tärkeää opettaa omia arvoja ja kieltä, mutta vielä tärkeämpää luoda lapsille onnellisen elämän edellytykset Suomessa. Erilaisuus on rikkautta vain sopivissa määrin. Liiallisena se syrjäyttää.

”Rakkaus on sama kaikkialla, mutta yhteiskunnalla on iso merkitys äitiydessä. Täytyy tuntea ne normit ja tavat, joiden mukaan täällä eletään. Muutoin lapsen kotiovelta alkaa vieras kulttuuri.”