Artikkelikuva
American Vagabond tulee Suomessa ensi-iltaan kesäkuussa samalla viikolla

Kultakaupungin kodittomat

American Vagabond kuvaa homoseksuaalisten, kodittomien nuorten karua todellisuutta San Franciscossa.

San Franciscon kaupungiosa Castro tunnetaan maailman johtavana gay-naapurustona. Alueella naisystävänsä kanssa asunut dokumentaristi Susanna Helke, 45, kiinnitti huomionsa hienostoalueen kaduilla majailleisiin kodittomiin nuoriin.

Tutkimuksen mukaan hätkähdyttävän suuri prosentti yhdysvaltalaisista nuorista kodittomista on gay-nuoria. Monilla sukupuolinen suuntautuminen on johtanut välirikkoon vanhempien kanssa.

”He ovat erilaista porukkaa kuin muut kodittomat. Taustalla ei välttämättä ole kapinaa tai konfliktia”, Helke sanoo.

Chicon kaupungista Kaliforniasta kotoisin oleva James on yksi heistä. Kun Jamesin isä sai tietää poikansa homoudesta, James pakeni poikaystävänsä Tylerin kanssa San Franciscoon, ”homouden mekkaan”.

Todellisuus oli toista. Pari joutui asumaan Golden Gate -puistossa. Töitäkään ei löytynyt.

”James ja Tyler ajattelivat, että kyseessä olisi väliaikainen tilanne. He löytäisivät töitä ja jäisivät kultakaupunkiin pysyvästi asumaan”, Helke kertoo.

Ohjaaja tapasi parin paikallisen LGBT-keskuksen kokouksessa tehdessään taustatyötä dokumenttia varten. Hän päätti sisällyttää heidät dokumenttiinsa, vaikka dokumentin rahoitusta ei ollut vielä tiedossa.

”He olivat siinä tilanteessaan nyt. Miten kauan se kestäisi? Hyviä päähenkilöitä ei ole joka nurkan takana”, Helke sanoo.

Helke aloittikin kuvaamisen kolmen hengen ”sissityöryhmällä”. Kokenut dokumentaristi kuvasi elokuvan ensimmäistä kertaa suurimmaksi osaksi itse.

Elokuvan sävy on pehmeä. Säveltäjä Samuli Kosmisen musiikki on haikeaa ja kevyttä. Kamera kuvaa San Franciscon kauniita maisemia samalla, kun James kertoo vaikeasta nuoruudestaan.

Ohjaaja halusi tietoisesti pehmentää rankkoja tapahtumia.

”Pelkkä rankkuus on tyhjää. Sitä tulee niin paljon kaikkialla, ettei se lopulta tunnu enää miltään. Halusin näyttää Jamesin kokemat raskaat asiat kauneuden valossa. Kyseessä on kuitenkin nuoren miehen sielunmaisema, johon liittyy hänen selviytymisensä. Kyse ei ole säälittävästä uhrista, jonka vastoinkäymisillä mässäiltäisiin.”

Tilaa Maailman Kuvalehti