Artikkelikuva

Sokeri ei ollutkaan makeaa

”Sanotaan, että Malediivien pääkaupungissa Malessa huumeongelma koskettaa jokaista perhettä. Silti siitä ei haluta puhua, aihe on tabu”, sanoo Aminath Shiyuna. Hän itse tutustui maan yleisimpään huumeeseen, heroiiniin, 18-vuotiaana.

”Menin naimisiin huumeita käyttäneen poikaystäväni kanssa. Hän houkutteli minut kokeilemaan Brown Sugaria. Hän vakuutti, kuinka upea ja rento olo sen käytöstä seuraa. En tiennyt, että huume oli heroiinia ja että siihen syntyy riippuvuus.”

Tätä nykyä Aminath Shiyuna auttaa huumeriippuvaisia uuden elämän alkuun malediivilaisessa Journey-kansalaisjärjestössä. Järjestön perustajajäsenet ja työntekijät ovat kaikki entisiä huumeiden käyttäjiä.

Malediiveilla heroiinia on helposti saatavilla. ”Tavoitteenamme on ennaltaehkäistä päihteiden käyttöä, tukea raitistuneiden elämää ja lisätä keskustelua maamme vakavasta huumeongelmasta. On myös saatava huumevalistusta kouluihin, etteivät nuoret ajaudu kokeilemaan heroiinia tietämättömyyden takia.”

Erityisesti huumeita käyttäneillä naisilla on vaikeaa. Stigma pysyy, eikä paluu yhteisöön ole helppoa, vaikka huumeista pääsisikin eroon. ”Monet naiset eivät uskalla edes hakea apua leimautumisen pelossa.”

Huumeiden käyttöön johtavat Shiyunan mukaan useat syyt: kavereiden esimerkki, opiskelupaikkojen puute, työttömyys, ongelmat perheiden sisällä. Harrastusmahdollisuuksia ei ole tarpeeksi. Asunnot ovat usein ahtaita, joten nuoret viettävät runsaasti aikaa kaupungilla.

Shiyuna kiertää Malen kaduilla kertomassa huumeiden käyttäjille järjestön toiminnasta ja mahdollisuudesta saada tukea päihteettömään elämään. ”Rakastan työtäni ja haluan auttaa mahdollisimman monia pääsemään irti huumeista. Mikään ei ole palkitsevampaa kuin nähdä ihmisten toipuvan.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!