Artikkelikuva
Nuru Kane: Exile. World Music Network.

Nuru Kane: Exile

Senegalilaismuusikko Nuru Kanen lauluissa on hauskoja koukkuja.

Senegalilainen laulaja ja muusikko Nuru Kane asustaa monessa maailmassa. Maantieteellisiä kiintopisteitä ovat Senegalin pääkaupungin Dakarin lisäksi Pariisi ja Marokko. Musiikki taas ammentaa laajalti läntisestä Afrikasta, mantereen luoteiskulmalta, mutta myös Euroopasta ja afroamerikkalaisesta bluesista. Jos hänen kolmannen albuminsa nimi on omaelämäkerrallinen, maanpaosta on seurannut jotain hyvääkin. Islamilaista mystiikkaa harrastavan Kanen laulut kommunikoivat poikkeuksellisen ketterästi yli kulttuurien ja kielten. Vierauden ja tuttuuden suhde on sopiva, eivätkä laulut sen enempää rakenteiltaan, soinneiltaan kuin sävelkuluiltaankaan tunnu oudoilta – vaikka instrumentit kitaraa ja bassoa lukuun ottamatta ovatkin vahvasti paikallisia, kuten kielisoittimet gimbri ja n’goni. Eksoottisinta on marokkolaisen transsimusiikin gnawan hypnoottinen pulssi. Se sykkii kaiken pohjana, mutta nousee pintaan vain muutaman kerran. Tutuinta taas on Corriendo-kappaleen espanjalaisuus ja Issoiren reggaepoljento. Nuru Kanen lauluääni on väkevä ja vakuuttava, ja akustisen monikansallisen bändin soitto on yhtä aikaa rotevaa ja hienostunutta. Loistavasti tallennetuissa sävellyksissä on kosolti hauskoja koukkuja.

Kuuntele levy Spotifysta:

Nuru Kane: Exile

 

Tilaa Maailman Kuvalehti