Chile tiukentaa tupakkalakia

Chile liittyi muiden Latinalaisen Amerikan maiden joukkoon tupakoinnin vastaisissa toimissa.

Chile. Chile kielsi maaliskuussa tupakoinnin julkisissa rakennuksissa. Sama kielto on voimassa jo 13 muussakin Latinalaisen Amerikan maassa. Päätös on merkittävä, sillä 40 prosenttia chileläisistä tupakoi.

Terveysministeri Jaime Mañalichin mukaan tupakkasairauksien hoitoon kuluu neljännes maan terveysbudjetista.

Chilessä tupakoivat yhä nuoremmat. Tupakkateollisuustutkimus Tobacco Atlasin mukaan lähes 40 prosenttia santiagolaisista 13–15-vuotiaista tytöistä tupakoi. Luku on maailman korkein. Se on kasvanut viidenneksen kymmenessä vuodessa.

”Chile on aina ollut hyvin macho maa, mutta tilanne on muuttumassa. Naisille julkinen tupakointi on jollain tapaa vapautumisen osoitus”, arvioi terveysministeri Mañalich The Economist -lehdessä.

Latinalaisen Amerikan pyrkimykset vähentää tupakointia herättävät myös vastarintaa. Yhdysvaltalainen tupakkayhtiö Philip Morris on esimerkiksi syyttänyt Uruguayta siitä, että maan tupakoinninvastaiset toimet loukkaavat maiden kahdenvälisiä sopimuksia.

Tilaa Maailman Kuvalehti