Halpa ruoka maistuu Tamil Nadussa

Intian osavaltiossa köyhäinkanttiinit ovat osoittautuneet suurmenestykseksi.

Intia. Tamil Nadun osavaltion hallituksen perustamat köyhäinkanttiinit ovat osoittautuneet suurmenestykseksi Intiassa. Jokainen 73:sta kansanruokalasta myy lähes 130 000 ruoka-annosta päivässä. Lounasaikaan niihin jonotetaan.

”Jokaisessa keskuksessa on tarjolla päivittäin satatuhatta idli-leipää, 25 000 annosta vihannesriisiä ja 15 000 jugurttiriisiä”, Tamil Nadun hallintoministeri K.P. Munusamy kuvailee The Hindu -sanomalehdessä.

Ohjelman tavoitteena on tarjota edullinen lounas päivätyöläisille ja ”sorretuille ihmisille”. Tänä ja ensi vuonna on tarkoitus avata vielä 127 kanttiinia lisää.

Ruoka on lähes ilmaista: idli-leipä maksaa yhden rupian eli alle puolitoista senttiä. Vihannesriisistä peritään viisi rupiaa ja jugurttiriisistä kolme.

Tamil Nadussa keskustellaan siitä, pitäisikö edullista ruokaa tarjota vain köyhille vaiko myydä valtion tukemaa perusruokaa kaikille halukkaille. Muutama vuosikymmen sitten

Tamil Nadun hallitus määräsi kaikki hotellit myymään rupian hintaisia janata- eli kansanaterioita, mutta tuolloin ohjelma rapautui nopeasti.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!