Masaita häädetään savannilta Tansaniassa

Masai-johtajat uhkaavat erota luottamustoimista vastalauseena hallituksen päätöksille.

Tansania. Tansanialaiset masai-johtajat uhkaavat erota kaikista virallisista luottamustoimistaan. Joukkoero on vasta­lause Tansanian hallituksen päätökselle perustaa Serengetin kansallispuistoa rajaavalle savannille ”villieläinkäytävä”, kertoo The Guardian -lehti.

Protestoijien mukaan käytävä estää 30 000 masaikansan jäseneltä pääsyn alueille, joilla he perinteisesti ovat paimentaneet karjaansa.

Tansanian matkailuministeriö on ilmoittanut varaavansa villieläinkäytäväksi 1 500 neliökilometriä savannia Serengetin kansallispuiston rajalta. Käytävän perustaminen estää masaita paimentamasta karjaa, mutta jättää oven avoimeksi dubailaiselle luksusyritykselle, joka järjestää alueelle metsästys- ja safarimatkoja.

Masai-poliitikko Daniel Ngoitiko sanoo käytävän uhkaavan tuhansia masaita, joiden koko olemassaolo riippuu laidunmaista. Yksi käytävästä hyötyvistä yrityksistä on Ortello Business Corporation, joka on palvellut huippurikkaita metsästäjiä alueella jo 20 vuotta. Ngoitikon mukaan asiakkaiden rikkauksista ei ole valunut mitään tuloja masaille, eikä metsästysbisnes työllistä paikallisia ihmisiä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!