Näkökulmat

Kyllä hävettää

Anni Valtonen pohtii pääkirjoituksessa häpeää ja katumusta.

Viime aikoina julkisuudessa on keskusteltu paljon häpeästä. Itsekin olen miettinyt sitä. Olen huomannut, että häpeä on kaikkialla. Pinnalla ja pinnan alla.

Häpeästä syntyy hienoa taidetta: kirjallisuutta, teatteria, tanssia, kuvia. Häpeä yhdistää ihmisiä, koska se kulkee aina mukanamme – roikkuu lahkeessa kuin lapsi, joka ei suostu itsenäistymään.

Sitä on vain siedettävä. Sitä hankalaa.

Häpeän päivittäin asioita: möläytyksiäni, tyhmyyttäni, käytöstäni, innostustani. Kun tutkin tuon tunteen taakse, älyän useimmiten päästää siitä irti. Häpeän turhaan, turhasta.

Mutta sitten on myös häpeää, joka ei ole turhaa. Se tunne syntyy silloin, kun tiedän tehneeni jotain väärin, vahingossa tai tahallani, omissa ja muiden silmissä.

Tekee mieli selitellä, pyöräyttää asia ylösalaisin. Syyttää muita, kääntää katse itsestä sivuun. Kun ei meinaa kestää.

Politiikassa tätä pyöräyttelyä näkee lähes päivittäin. On väitetty jotain suuta suuremmalla, luvattu sitä tai tätä, ja sitten ihan kohta väitetäänkin päinvastaista. Kun asiat eivät olekaan menneet niin kuin on ajateltu. Hävettääköhän?

Jossain kohtaa häpeän tunne muuttuu katumukseksi. Haluan olla parempi, toimia oikein, seuraavalla kerralla. En halua pettää tai satuttaa itseäni, läheisiäni, yhteisöäni. En halua olla huono esimerkki lapsilleni.

Vastuuksikin sitä kutsutaan.

Tässä lehdessä kerrotaan, kuinka ecuadorilainen kyläyhteisö kantaa vastuuta jäsenistään. Vaimoaan pettänyt intiaanimies kärsii häpeärangaistuksen yhteisönsä edessä.

Kun katson kuvia rituaalista (Sovitus), näen sen merkityksen. Mies kantaa vastuunsa niille ihmisille, joita vastaan hän on rikkonut. Hän häpeää, katuu ja hakee sovitusta.

Yhdessä koetussa rituaalissa ihmiset pääsevät osoittamaan myös myötätuntonsa. Sovitusta hakeva ei ole yksin, häneen voi samaistua.

Fyysisen kivun tuottaminen on sivuseikka, vain rituaalin osa. Varsinainen kipu aiheutuu häpeästä.

Rangaistuksen teho perustuu kunnian – niin yhteisön kuin henkilökohtaisen – vahvaan merkitykseen. Rituaalin tarkoitus on esimerkin antaminen kyläyhteisölle.

Sovitusta hakeva mies tulee myös jatkossa elämään omien kyläläistensä keskellä. Rituaalin myötä hänelle on annettu uusi mahdollisuus, jonka jälkeen hän voi aloittaa puhtaalta pöydältä.

Lehden kannessa intiaanimies muistuttaa meitä häpeän hyödyllisyydestä. Häpeällä ja sen tunnistamisella on tehtävä: se auttaa meitä toimimaan vastuullisesti. Pitää meidät ihmisinä.

Tilaa Maailman Kuvalehti