Pienen saaren vessamies

Japanilainen opettaja lähti eläkkeellä ulkomaille rakentamaan vessoja.

Teksti: Larisa PelleKuva: Larisa Pelle

PitkätTerveysYmpäristöFilippiinit

”Dagman! Dagman!”, kaikuvat lasten iloiset äänet. Japanilainen Toshito Harada on juuri palannut kauppareissulta naapurisaarelta.

Dagman, niin kuin paikalliset häntä kutsuvat, on asunut pienellä filippiiniläisellä Siquijorin saarella kohta yhdeksän vuotta. Kaikki tuntevat hänet.

”Kun jäin eläkkeelle opettajan työstäni, tiesin heti, mitä teen seuraavaksi. En ole niitä ihmisiä, joiden elämältä häviää tarkoitus työuran päätyttyä.”

Harada halusi jatkaa lasten auttamista, koska osaa sen parhaiten. Filippiineille hän päätyi, koska tiesi, että saaren kouluoloissa on paljon kehitettävää.

”Ja onhan täältä myös lyhyt matka Japaniin.”

Jo ensikäynti paikallisessa koulussa tuotti japanilaisopettajalle järkytyksen: koulussa ei ollut vessaa.

”Lähdin heti takaisin Japaniin, ja perustin kansalaisjärjestön. Urani aikana olen opettanut satoja lapsia, jotka ovat nyt jo aikuisia. Kerroin heille, että filippiiniläisissä kouluissa ei ole monesti vessaa eikä juoksevaa vettä. Pyysin oppilailtani apua, ja saimme kasaan heti 10 000 dollaria. Luulin, että rakennan tarpeeksi vessoja koko saarelle”, Harada kertoo.

Urakan mittakaava selvisi vasta työn alkaessa.

”Pelkästään alakouluja saarella on 64. Kun rakensin niihin yhteensä noin sata vessaa, olin hyvin tyytyväinen itseeni. Mutta kyläläisillä oli odotuksia: rehtorit pyysivät, että rakentaisin lisää. Lopulta he halusivat oman vessan joka luokkaan! Aikamoinen hyppäys ulkokäymälästä, eikö?”

Miehen into on riittänyt myös muunlaiseen koulujen tukemiseen. Käydessään kotona Japanissa Harada kerää lahjoituksia koulutarvikkeisiin feissaamalla Tokion kaduilla.

”Olen joskus ollut töissä myös Punaisessa Ristissä. Varojen kerääminen on minulle tuttua. Menen seisomaan rautatieaseman eteen omatekoisen julisteen kanssa, jossa kerron projektistani. Yllättävän moni ohikulkija on pysähtynyt juttelemaan ja tehnyt sitten lahjoituksen. Välillä otan entiset oppilaani mukaan. He tulevat aina mielellään.”

Muutama vuosi sitten Harada avasi saarelle Villa Marmarine -nimisen vierastalon, jossa nuoret voivat harjoitella hotelli- ja ravintola-alaa. Päivisin istutaan ammattikoulun oppitunneilla, iltaisin tehdään töitä Haradalle.

”Maksan kaikkien harjoittelijoitteni koulumaksut, jotta he voisivat opiskella huoletta. Jotkut heistä opiskelevat putki- ja kirvesmiehiksi. Arvatkaa, mihin hommiin heidät laitan? Tietysti rakentamaan vessoja! He kutsuvat minua täällä Vessamieheksi!”

Saarella on vielä 14 lukiota ja monta esikoulua, ja ne kaikki odottavat Haradan apua. ”Ehkä parin vuoden päästä olen saanut rakennettua vessat niistä jokaiseen. Sitten voin keskittyä muuhun.”

Haradan haaveena on aloittaa japanilaisten ja filippiiniläisten koululaisten oppilasvaihto.

”Japanissa monet kouluikäiset masentuvat ja sairastuvat, koska paineet onnistua koulussa ovat kovat, eikä yhdessäololle jää aikaa. Haluan tuoda heidät tänne, jotta he näkisivät miten heidän ikäisensä lapset hymyilevät ja jakavat kaiken keskenään. Kesäleiri täällä olisi vastapalvelus japanilaisille.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!