Suoraan sanoja

PMMP:n Paula Vesala istahti hetkeksi alas kiireisestä elämästään pohtimaan rajoja ja feminismiä.

Teksti: Heta MuurinenKuva: Teemu Ullgrén

PitkätKulttuuriMusiikkiSuomi

Hengästyttävä on sana, joka tulee ensimmäisenä mieleen Paula Vesalasta. 31-vuotias PMMP-yhtyeen toinen puolisko on laulaja, muusikko, musiikintekijä ja sanoittaja. Hän tekee oman yhtyeensä lisäksi sanoituksia ja sävellyksiä lukuisille muille artisteille. Lisäksi hän opiskelee toista vuotta dramaturgiaa Teatterikorkeakoulussa.

Teakin opinnot ovat maineeltaan melko intensiivisiä ja työläitä – ei siis mitään omassa tahdissa etäopiskelua. Ja kun Vesala ei ole koulussa tai töissä tai keikoilla, hän on perheensä kanssa. Vesalalla on pian viisivuotias poika The Rasmus -yhtyeen laulaja Lauri Ylösen kanssa. Osa päivistä on pyhitetty perheelle ja sitä aikaa ei muu varasta.

Haastattelua sopiessa Vesala vastaa viesteihin yhdeltä yöllä. Seuraavana aamuna hän on jo taas koulussa ennen kello yhdeksää. Nyt hän istuu pirteän näköisenä ruokatunnilla opiskelijaravintolassa ja on juuri kaivanut laukustaan eväät.

Eikö luovaa työtä tekevän pitäisi joskus myös vain olla rauhassa?

”Kaipaan välillä tyhjää tilaa, mutta sellaiseen ei ole nyt mahdollisuutta, elämme normaalia lapsiperhearkea”, sanoo Vesala ja avaa eväsrasian.

”Toisinaan toivon, ettei olisi tätä sisäistä pakkoa luovaan työhön, että voisi olla välillä ajattelematta.”

Se onnistuukin joskus opiskelun osalta. Koulussa on harjoituksia, joissa ei tarvitse ajatella.

Feministi tietämättään

Pitkään Vesala ei tiennyt, miten vastata kysymykseen, onko hän feministi. Häneltä on kysytty sitä usein, esimerkiksi kun Naisasialiitto Unioni antoi hänelle Vuoden Lyyti -palkinnon vuonna 2011. Se myönnettiin Vesalan ja viulisti Pekka Kuusiston levystä Kiestinki. Levyn tekstit saivat alkunsa Vesalan isoäidin sotakokemuksista.

No, oletko?

”En ole päättänyt olevani, olen kasvanut tällaiseksi. Olen kai aina ollut tiedostamattani feministi.”

Vesala ei ole ollut varma, mitä feminismi on ja miten se määritellään. Se feminismi, jonka hän allekirjoittaa on piilorakenteiden purkamista.

”On kiinnostavaa, miten stereotypioiden rikkominen koetaan vaaralliseksi. On jotain, jonka ajatellaan kuuluvan vain mieheyteen ja jotain, jonka ajatellaan kuuluvan vain naiseuteen. Lasten kohdalla puhutaan poikatytöistä. Mitä se tarkoittaa?”

Myös johtamisen ja naiseuden yhdistelmä kiinnostaa Vesalaa yhteiskunnallisena teemana ja se, mikä on sallittua naisille.

”Kotiäitiyskeskustelu pyörii sallitun ja kielletyn naiseuden ympärillä. Lisäksi tietynlainen naiseus katsotaan konservatismiksi, kuten uhrautuvuus ja hoivavietti.”

Vesala on yhdessä yhtyetoverinsa Mira Luodin kanssa kampanjoinut erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksien puolesta. Amnestyn naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa Joku raja! -kampanjassa he ovat olleet näkyvästi mukana. PMMP:n hitti Joku raja vuoden 2006 levyltä on lisännyt osaltaan kampanjan näkyvyyttä.

Amnestyn asiantuntijan Pia Puu Oksasen mukaan Joku raja -kappale on ollut tärkeä myös siksi, että nuoret ovat löytäneet sen kautta kampanjan ja Amnestyn. Hän jatkaa:

”Merkittävämpää kuin se, mitä biisi on aikaansaanut Amnestyn kampanjan suhteen on se, miten se sanoittaa väkivaltaa kokeneen ihmisen tuntoja. Raivo, jolla yleisö laulaa mukana, kertoo siitä, että yleisö pystyy samaistumaan sanoihin, siihen patoutuneen vihan tilaan, mihin väkivallalla nujerrettu ihminen ajautuu. Sen tunteen tavoittaminen, sen käsitteleminen tekee Joku raja -kappaleesta klassikon.”

Pohdiskelevaa anarkiaa

Jos PMMP:n tuntee vain mediakuvaston perusteella, voisi erehtyä luulemaan, että Vesala on herkkä ja eteerinen runotyttö – stereotypia, jonka rikkominen häntä varmasti kiinnostaa. Hän ei ole aivan yhtä ulospäinsuuntautunut kuin kollegansa Luoti. Tai kuten Vesala sen ilmaisee: ”Mira on esiintyjäluonne. Mä kirjotan ja sävellän mieluummin, en kaipaa sinne lavalle niinkään.”

Sitten hän tarkentaa, että nauttii toki esiintymisestä osana PMMP:tä.

Vesala on kohtelias, mutta myös suora ja mutkaton. Rajat ovat haastattelussakin vahvat. Esimerkiksi opiskelusta hän ei halua puhua julkisuudessa, koska se tuntuu hänestä kiusalliselta.

Mutta Vesala on myös anarkistinen rajojenrikkoja. En malta olla kysymättä, mitä mieltä hän on uusimmasta kansainvälisestä feministisestä keskustelusta.

Tunisialainen Amina Tyler latasi maaliskuussa itsestään kuvia yläruumis paljaana Facebook-sivuilleen. Fuck Your Morals, hän kirjoitti eli ”Vitut moraalistanne” sekä ”Kehoni kuuluu minulle, eikä ole kenenkään kunnian lähde”. Radikaalin Femen-nimisen ukrainalaisen feministiryhmän aktivistit ovat tukeneet Tyleria mielenosoituksissa, joissa he riisuvat paitansa. Muslimifeministit taas ovat kritisoineet ryhmää länsimaisten feministien tavaksi holhota heitä ja nähdä heidät uhreina.

Vesala ei ole seurannut keskustelua, mutta ei lämpene alastomuusprovokaatiolle. Hän vertaa sitä burleskikeskusteluun Suomessa.

”Seksuaalisuudellaan ja ekshibitionismillaan leikkiminen niin, että itse määrää rajat, voi olla omien rajojen tutkimista yhteiskunnassa. Voimaannuttavaakin se voi olla. Musta se ei ole kovin hätkähdyttävää. Pornografinen kuvasto on levinnyt niin laajalle länsimaissa, ettei siinä ole mitään uutta. Kaikkeen täällä liittyy seksi ja sen suhde valtaan.”

Vesalan mielestä paljon rajumpaa kapinointia olisi sukupuoli-identiteettiin liittyvä problematisointi tai rumuus/kauneus -käsitteiden tutkiminen.

”Tai vaikka sananvapaus. Alastomuus on kaunista ja luonnollista. Mutta keskeisempää on, onko oikeus tunteisiin ja ajatuksiin. Saako sanoa niitä ääneen? Kenen kanssa niistä saa puhua?”

”Älkää ikinä lopettako!”

Monet pop-muusikot tekevät hyväntekeväisyystyötä ammattinsa ohella, mutta yleensä heidän musiikillaan ei ole mitään tekemistä heidän ajamiensa teemojen kanssa. Vesalan kohdalla samat aiheet kuitenkin näkyvät niin kampanjoinnissa kuin PMMP:n kappaleiden sanoituksissa. Kuten Amnestyn Oksanen kuvailee, keikoilla yleisö voi tuntea mukana, millaista on rikkoa tukahduttavia rajoja ja vapautua.

”Eräskin rouvashenkilö tuolta maakunnista huusi meille, että älkää ikinä lopettako”, Vesala sanoo.

Vesalan mielestä kymmenen vuotta PMMP:n kanssa on ollut ihanaa aikaa.

”Kaiken voi purkaa lavalla. Välillä voi olla [ennen esiintymistä] vaikka kuinka väsynyt tai kipee, kroppa rikki, välillä taas kaikki on ihanaa, sillä ei oo mitään väliä.”

Vesalalla ei ole minkäänlaista esiintymisrutiinia. Edelleen joskus häntä saattaa jännittää tavattomasti. Toisinaan sitten kaikki sujuu kuin Katri-Helenalla konsanaan, Vesala kertoo ja näyttää ruokalan pöydän äärellä, miten iskelmätähti purjehtii majesteettisen rauhallisesti lavalle.

Muusikon lapsuuteen mahtuu monta perhekokoonpanoa ja kotipaikkaa. Kun kysyn, millainen lapsuus hänellä oli, vaihtaa Vesala uudelle, nopeammalle vaihteelle:

”Mun elämä meni näin: Ennen koulu­ikää asuin Kärsämäellä kolmen lapsen yksinhuoltajaperheessä. Sitten asuin ala-asteiän Pihtiputaalla isolla maatilalla uusperheessä, johon tuli kaksi lasta lisää. Yläasteen taas vietin Viitasaarella viiden lapsen yksinhuoltajaperheessä.”

Vesalalla on neljä veljeä, kaksi vanhempaa ja kaksi nuorempaa.

Ala-asteella alkoi viulunsoitto, yläasteella bändi ja musiikinteko ja lukiossa kaikki mahdollinen ylioppilasteatterista useiden instrumenttien soittamiseen.

”Muutin 15-vuotiaana pois kotoa Kuopioon. Siellä innostuin ’ison kaupungin’ mahdollisuuksista”, Vesala nauraa harrastusintoaan. Ammattikorkeakoulussa hän opiskeli musiikkipedagogiikkaa ja siirtyi sieltä Sibelius-Akatemiaan Helsinkiin.

Entä miten veljessarjassa kasvanut, tiedostamattaan feministiksi muotoutunut muusikko kasvattaa omaa poikaansa?

”Poika käy tanssitunneilla ja on keikoilla usein mukana. Hän saa käyttää halutessaan kynsilakkaa tai olla niin poikamainen kuin haluaa. Hänellä on lupa kiinnostua mistä vaan, mikä ei satuta häntä itseään tai muita”, Vesala toteaa.

Hänestä ”muksut on mitä on”, toiset enemmän prinsessoja ja toiset vähemmän. ”Se on vain persoonakysymys.”

PMMP esiintyy Kepan järjestämillä Maailma Kylässä -festivaaleilla lauantaina 25.5 klo 11.00 Helsingin Kaisaniemessä.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.