Heinäsirkat piinaavat Madagaskaria

Valtavat heinäsirkkaparvet uhkaavat Madagaskarin peltoja ja maan ruokaturvaa.

Madagaskar. Valtavat heinäsirkkaparvet ovat vallanneet Madagaskarin pellot ja uhkaavat maan ruokaturvaa, varoittaa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO. Suurimmat sirkkaparvet ovat jopa 5 000 hehtaarin suuruisia.

Madagaskarilla leviävä laji kuuluu idänkulkusirkkoihin. Sääolosuhteet ovat viimeisen parin vuoden ajan olleet lajille suotuisat. Madagaskarin hallitus julisti jo viime vuoden lopulla kansallisen hätätilan sirkkaparvien takia. Tilannetta pahensi entisestään saarelle helmikuussa iskenyt sykloni Haruna, jonka tuomat sateet tarjosivat idänkulkusirkkojen lisääntymiselle ihanteelliset olosuhteet.

Pahimmin kärsineillä alueilla keskisen Madagaskarin länsiosissa riisi- ja maissisadoista on menetetty sirkkojen takia keskimäärin 40–50 prosenttia. Alueelta löytyy myös peltoja, joiden sadot hyönteiset ovat syöneet kokonaan.

Syyskuuhun mennessä idänkulkusirkkaparvien ennustetaan levittäytyvän jo kahteen kolmasosaan saarta. Pinta-alaltaan 1,7 Suomen kokoinen Madagaskarin saari sijaitsee Atlantin valtameressä, Mosambikin edustalla.

Tilaa Maailman Kuvalehti