Hyönteisessä loisivasta bakteerista apua malariaan

Malariaa aiheuttavat alkueläimet eivät viihdy parasiittibakteerin isäntäeläimissä.

Maailma. Malariaa voidaan tulevaisuudessa torjua hyönteisissä loisivan bakteerin avulla, kertoo BBC. Malariaa aiheuttavat plasmodium-alkueläimet eivät viihdy parasiittibakteerin isäntäeläimissä.

Wolbachia-suvun bakteerit eivät luonnossa tartu malariaa levittäviin Anopheles-suvun hyttysiin. Michiganin yliopiston tutkijat ovat kuitenkin onnistuneet istuttamaan bakteerin niihin ja osoittamaan, että tilapäinen tartunta tekee hyönteisistä immuuneja malarialoiselle. He löysivät myös bakteerilajin, joka eteni hyttysketjussa koko tutkimuksen keston eli 34 sukupolven ajan.

Malarialoiset siirtyvät ihmisestä toiseen hyttysten välityksellä. Hyönteisissä loisivat bakteerit puolestaan leviävät hyttysnaaraasta suoraan sen jälkeläisiin.

Jo aiemmin tutkijat ovat osoittaneet, että wolbachia-suvun bakteeria hyödyntämällä voidaan vähentää dengue-kuumeen leviämistä.

Malariaan kuolee WHO:n mukaan 660 000 ihmistä vuodessa, tartunnan saa 220 miljoonaa. Uusista keksinnöistä huolimatta paras turva tartuntaa vastaan on moskiittoverkko.

Tilaa Maailman Kuvalehti