Vahinkoraskaudet johtavat vaarallisiin abortteihin

Ruandassa joka toinen raskaus on saanut alkunsa vahingossa.

Teksti: Maippi Tapanainen

LyhyetIhmisoikeudetLapset ja nuorisoNaisetTerveysRuanda

Ruanda. Ruandassa joka toinen raskaus on saanut alkunsa vahingossa, vaikka maassa on panostettu koko 2000-luku ehkäisyvälineiden saatavuuteen. Yli viidennes ei-toivotuista raskauksista päättyy aborttiin. Näin kertoo African Science News -sivusto Ruandan kansallisen yliopiston kansanterveystieteen laitoksen ja Guttmacher Instituten tekemästä tutkimuksesta.

Ruandassa tehdään vuosittain 25 aborttia tuhatta naista kohden. Se on vähemmän kuin Afrikassa keskimäärin (29/1000). Suurin osa ruandalaisten naisten aborteista tehdään virallisen terveydenhuollon ulkopuolella. Raskauden keskeyttämistä seuraavista tulehduksista ja vuodoista kärsivät kymmenettuhannet naiset. Puoskareihin joutuvat turvautumaan varsinkin maaseudun köyhät naiset.

Naimisissa olevista tai avoliitossa elävistä ruandalaisnaisista alle puolet käytti ehkäisyä vuonna 2010. Joka viides parisuhteessa elävä nainen ja yli puolet nuorista sinkkunaisista kertoi, ettei halunnut tulla raskaaksi, muttei myöskään käyttänyt ehkäisyä.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!