Pahantekijät

Elina Hirvonen pohtii kolumnissaan "huomiotalouteen" perustuvaa hyväntekeväisyyttä.

Teksti: Elina HirvonenKuva: Teemu Ullgrén

NäkökulmatHankeJärjestötoimintaSuomi

”Ilmoitus antaa pitkälti kuvan siitä, että se olisi Sourin tarina. Se ei näy selkeästi, ettei tarina ole hänen. Tavoitteemme oli, että ilmoitus koskettaa vahvasti.”

Näin kommentoi Supersiskot-kampanjan taustavoima, Zonta Internationalin piirin 20 toiminnanjohtaja toukokuista kohua, joka syntyi Katariina Sourin kuvan yhdistämisestä raiskaustarinaan ilman mainintaa siitä, että tarina on fiktiota. Toiminnanjohtajan lausunto tiivistää jotain olennaista siitä, mikä kampanjassa on pielessä.

Isolla rahalla tehty Supersiskot-kampanja haluaa ”ennaltaehkäistä suomalaisten tyttöjen syrjäytymistä.”

Toistaiseksi Supersiskojen ainoa palvelu on nettisivu, jolta tuijottaa veriseksi maskeerattu Anne Kukkohovi ja anonyymi tukihenkilö lupaa vastata avuntarvitsijoiden sähköpostiviesteihin.

Se kaikki voisi mennä amatöörimäisyyden piikkiin, jos kampanjan ainoa seuraus olisi tunnekokemuksia janoavien hyväosaisten aikuisten ”koskettaminen”.

Mutta on mahdollista, että Supersiskojen sivuille oikeasti eksyy ihmisiä, jotka tarvitsevat apua. Heidän tilanteensa minimaalinenkin kunnioittaminen edellyttäisi konkreettista tietoa siitä, millaista apua tarjotaan ja kenelle, kuka sitä antaa ja millä aikavälillä. Nyt Supersiskot niputtaa ”syrjäytyneet” massaksi, jonka kanssa anonyymi tukihenkilö lupaa chattailla.

Mutta asia on tärkeä! Jokaista eettisesti kyseenalaista hyväntekeväisyyskampanjaa on tapana puolustaa tuolla argumentilla, niin myös Supersiskoja. Juuri siinä on ongelma. Pyrkimys tukea haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä on niin tärkeä, että siihen tarttuvien on oltava toimintaansa kohtaan äärettömän kriittisiä.

Tökerösti toteutettu hyväntekeväisyysprojekti voi pahimmillaan vaikeuttaa haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten tilannetta tarjoamalla heille roolin uhreina eikä toimijoina, antamalla palvelujen sijaan katteettomia lupauksia ja vääristämällä asiasta käytävää julkista keskustelua.

Supersiskot-kampanja on sukua Enkeli Elisalle, 875 grammaa -keskoskaappikampanjalle ja internetissä levinneelle Kony-videolle. Kaikkien lähtökohtana on ”huomiotalous”, joka palkitsee sen, joka onnistuu herättämään suurimpia tunteita ja koskettamaan massoja, muista seurauksista viis.

Vaikka kampanjat hengittävät tätä aikaa, niillä on syvät juuret. Hyväntekeväisyyden historia on täynnä paitsi kauniita tavoitteita, myös asiansa tärkeydestä sokaistuneita filantrooppeja, jotka ovat rynnineet haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten elämään niin omilla kuin vierailla mantereilla, kuulematta muuta kuin omien tunteidensa pauhun.

 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kuvassa Maailman Kuvalehden kolumnisti Elina Hirvonen

Elina Hirvonen

Elina Hirvonen on suomalainen kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvien tekijä. Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman (2005) oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Vuonna 2017 Hirvonen ohjasi dokumentin Kiehumispiste, jossa hän käsitteli Suomen kahtiajakautumista ja muukalaisvihaa.