Näkökulmat

Selviytyjät

Anni Valtonen pohtii pääkirjoituksessa ihmisen kykyä selviytyä, jos siihen on halua.

Tein huhtikuussa juttumatkan Buenos Airesiin valokuvaaja Meeri Koutaniemen kanssa. Tähän lehteen olen kirjoittanut suurimman osan matkani tarinoista.

Vietimme kolme päivää Bajo Floresin kaupunginosassa, jossa entinen nyrkkeilijämestari Jesus Romero kokoaa yhteen lähiönsä nuoria auttaakseen heitä pysymään erossa huumeista ja rikollisesta elämästä.

Romero itse saapui vuonna 1964 Pohjois-Argentiinasta Buenos Airesiin yksin junalla, 9-vuotiaana. Hän oli karannut, jättänyt taakseen kotinsa, vanhempansa ja ison läjän sisaruksia.

Pääkaupungissa paikalliset poliisit ottivat pojan suojiinsa, kasvattivat hänet nuoreksi aikuiseksi. Välittivät. Asettivat rajat.

Romero saavutti unelmansa: hän sai nyrkkeillä läpi elämänsä, tulla mestariksi, nähdyksi ja rakastetuksi.

Nyt Jesus Romero haluaa maksaa takaisin kaiken saamansa hyvän. Hän tietää, mitä on saada pyyteetöntä tukea. Hänen ansiostaan Bajo Floresissa on kymmeniä onnellisia tarinoita, pelastettuja nuoria elämiä. Työttömyyden, huumeiden ja toivottomuuden keskellä elävät nuoret kanavoivat kielteiset tunteensa nyrkkeilysäkkeihin, viettävät aikaa yhdessä, opettavat toisiaan.

Saimme omin silmin nähdä, kuinka paljon hyvää yksi ihminen voi saada aikaan.

Tapasin myös Valeria G:n. Naisen, jonka elämä musertui 13-vuotiaana tyttönä, kun äiti ja isä jäivät kiinni huumekaupasta pohjoisargentiinalaisessa rajakaupungissa. Valeria jäi tyhjän päälle. Toisin kuin Romero, hän alkoi hakea selviytymiskeinoja sieltä, missä niitä ei oikeasti ole tarjolla.

Vuonna 2007 Valeria jäi kiinni Buenos Airesin lentokentällä vyötäröllään 2,5 kiloa kokaiinia. Hänen itsetuhoinen elämänsä oli johtanut pisteeseen, jossa hän haki itselleen loppua, rajaa. Ajattelen niin, että hän huusi teollaan apua.

Juuri Valerian kaltaisia, heitteille jätettyjä nuoria Romero ottaa suojiinsa nyrkkeilysalilleen. Ettei heille kävisi, niin kuin Valerialle kävi. Hän haluaa kertoa nuorille, että on sellaisia riskejä, joita elämässä kannattaa ottaa – ja sitten niitä, joita ei kannata. Nyt Valeria on vapaa, ja kokoaa elämänsä palasia uudelleen, opiskelee ja seurustelee.

Jos Romero ja Valeria tapaisivat, kuvitelmissani ensimmäinen rutistaisi jälkimmäistä hyvin lujaa. Puristaisi hartioista, katsoisi silmiin. Näkisi kaiken sen hyvän ja kauniin, mikä Valeriassa on tallella. Auttaisi Valeriaa uskomaan, että se kaikki hyvä on totta. Itselleni näiden ihmisten tapaaminen oli mullistava kokemus ja osoitus ihmisen hurjasta kyvystä selviytyä – ennemmin tai myöhemmin – jos siihen on halua.

Toivon, että sinäkin saat heidän tarinoistaan toivoa.

Tilaa Maailman Kuvalehti