Artikkelikuva
Emilia Amper: Trollfågeln. BIS Records.

Emilia Amper: Trollfågeln

Ruotsalainen viulisti Emilia Amper valittiin viime vuonna Ruotsin vuoden kansanmuusikoksi.

Ruotsalainen avainviulun soittaja Emilia Amper (s. 1981) valittiin viime vuonna Ruotsin vuoden kansanmuusikoksi. Jo kolme vuotta sitten hän saavutti avainviulun maailmanmestaruuden, mitä se sitten tarkoittaakaan. Tämän albumin äärellä kumpikaan kunnianosoitus ei kummastuta. Kuten ei yllätä sekään, että Amperilla on kokemusta myös muiden maiden perinnemusiikeista. Trollfågeln, Taikalintu, luo uutta pohjoismaista musiikkia, jonka pohja on perinteessä, mutta joka ei silti ole museaalista tai antikvaarista. Sointi on jo avainviulun kitkaisen äänen vuoksi arkaainen, mutta saavuttanut jo sen iän ja marginaalisuuden, että kuulostaa uudelta ja raikkaalta. Kuten koko albumikin, jolla hivelevät avainviulusoolot, taipuisat jousikvartetit ja heleät laulut vuorottelevat ja tukevat toisiaan.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!