Artikkelikuva
Hania Moheeb

Kairon naiset: "En erottanut auttajaa hyväksikäyttäjästä"

"Olen vakuuttunut, että teon takana on jokin järjestäytynyt ryhmä."

25. tammikuuta 2013 lähdin muiden mielenosoittajien tavoin Tahririn aukiolle juhlimaan vallankumouksen kaksivuotismuistopäivää. Tunsin heti, että ilmassa oli jotain outoa. Aukiolla oli ihmisiä, jotka näyttivät joko vain tarkkailevan tai aiheuttavan kaaosta tönimällä muita. Halusin lähteä kotiin, mutta päätin ensin etsiä serkkuni väkijoukosta.

Raivasin tietäni kohti Tahririn aukion keskustaa, kun tuntemattomat pojat alkoivat töniä minua ja vieressäni olevia naisia. Ennen kuin huomasinkaan, ryhmä tyttöjä oli muodostanut ympärilleni tiiviin ympyrän. En ymmärtänyt, mitä tapahtui, mutta epäilen, että tytöt näkivät jotain, mitä minä en. Luulen heidän kuuluneen johonkin naisia suojelevaan kansalaisliikkeeseen, niin järjestelmällisesti he toimivat.

Hetken päästä tajusin, mitä oli tapahtumassa. Kaksi miestä tuli luokseni, nappasi minut väkivalloin tyttöjen keskeltä ja sanoi auttavansa minut pois aukiolta. Se oli outoa, koska en huutanut tai pyytänyt apua. Kun miehet olivat repineet minut tyttöjen keskeltä, ympärilleni kerääntyi silmänräpäyksessä kymmeniä muita miehiä. Kuin eläimet he repivät päältäni housut, paidan ja rintaliivit ja kourivat käsillään kehoni jokaista osaa. He työnsivät sormiaan sisälleni, ja yksi yritti jopa suudella minua. Raavin hänen naamaansa.

Erikoista oli se, että koko tapauksen aikana en kuullut yhtään inhottavaa tai likaista sanaa. Miehet huusivat lauseita, kuten ’mene pois’, ’hän on sisareni’ ja ’lopeta hänen ahdistelunsa’ ja antoivat näin läsnäolijoiden ymmärtää, että he auttaisivat minua. En tiennyt, kuka oli hyväksikäyttäjä ja kuka oikea auttaja.

Pitkän riepottelun jälkeen miehet kantoivat minut ambulanssiin. Muutama mies seurasi minua sisälle asti. He alkoivat provosoida minua sanomalla, ettei olisi kannattanut tulla Tahrirille. Olin räjähtää raivosta, ja rukoilin lääkäriä heittämään miehet ulos. Kaksi miehistä oli istuutunut ambulanssiin etupenkille kuskin viereen, ja myöhemmin poliisiasemalla syytin heitä hyväksikäytöstä. Poliisin mukaan voin kuitenkin vain sanoa tunnistavani heidät, mutten suoranaisesti syyttää heitä ilman todisteita.

Viivyin sairaalassa kolmisen tuntia. En saanut rauhoittavaa lääkettä tai edes lasillista vettä. Henkilökunta tuli vain ihmettelemään naista, jota oli hyväksikäytetty, ja pyysi minua olemaan hiljempaa. He eivät tajunneet, että itkin ja kirosin myös heidän toimintaansa. Lääkärinlausunto, jonka lopulta sain, perustui löyhään ja epätarkkaan tutkimukseen.

Olen tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen yhdessä muutaman muun vastaavan kohtalon kokeneen naisen kanssa. Olen vakuuttunut, että teon takana on jokin järjestäytynyt ryhmä, joka näyttää valitsevan uhrinsa vahvojen ja äänekkäiden naisten joukosta.

Itse olen syntynyt kapinalliseksi enkä pelkää huomiota. Oli selvää, että halusin puhua hyväksikäytöstä julkisesti. Hyväksikäyttö on monelle suuri häpeä, ja vain harvat nostavat siitä syytteen, saati puhuvat kokemastaan mediassa.

Minäkin olin huolissani siitä, että menettäisin läheiseni. Onneksi mieheni tuki minua ja halusi tulla kanssani televi-sioon puhumaan asiasta. Kerroimme tapahtuneesta myös vanhemilleni. Hekin ymmärsivät, miksi halusin puhua asiasta julkisesti. Sen jälkeen olin valmis kohtaamaan kenen tahansa muun mielipiteen. Heti kun pääsimme ulos studiosta, puhelimeni piippasi seuraavat kymmenen päivää solkenaan viestejä ja soittoja tutuilta ja tuntemattomilta. He kaikki halusivat tukea minua.

Kaikesta kokemastani huolimatta olen sitä mieltä, että vallankumous on tehnyt ihmisistä tietoisia vallitsevista epäkohdista ja auttanut uskomaan, että yhdessä voimme muuttaa asioita. Olen hyvin vaikuttunut uudesta sukupolvesta.

Tilaa Maailman Kuvalehti