Kauppinen on toiminut kuurojen liiton toiminnanjohtajana Suomessa, sekä kuurojen maailmanliiton puheenjohtajana.

Liisa Kauppiselle YK:n ihmisoikeuspalkinto

Kauppinen sai palkinnon ensimmäisenä suomalaisena.

Teksti: Pia Laine

LyhyetEurooppaLänsi-EurooppaSuomi

Suomi. Kuurojen liiton entinen toiminnanjohtaja Liisa Kauppinen sai joulukuussa YK:n ihmisoikeuspalkinnon ensimmäisenä suomalaisena. Kauppinen on toiminut myös kuurojen maailmanliiton puheenjohtajana. Palkinto luovutettiin YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa.

Tänä vuonna palkinnonsaajia oli kaikkiaan kuusi, viisi ihmisoikeuksien puolesta työskennellyttä henkilöä sekä Meksikon korkein oikeus. Tunnetuin tämänvuotisista palkituista on tyttöjen koulutuksen puolesta puhuva 16-vuotias pakistanilainen Malala Yousafzai, joka selvisi toissa vuonna hengissä talebanien murhayrityksestä.

YK:n ihmisoikeuksien palkinnot myönnettiin nyt yhdeksättä kertaa. Aiemmin on palkittu muun muassa YK:n entinen pääsihteeri U Thant, Martin Luther King ja joulukuussa edesmennyt Nelson Mandela. Järjestöistä palkinnon ovat saaneet esimerkiksi Amnesty International ja Punaisen Ristin kansainvälinen komitea. Ensimmäisen kerran palkinnot myönnettiin Ihmisoikeuksien julistuksen 20-vuotispäivänä vuonna 1968.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Pia Laine profiilikuva oranssilla taustalla

Pia Laine

Pia Laine on Maailman Kuvalehden toimittaja. Hän kirjoittaa, editoi ja kuvatoimittaa.