Artikkelikuva

Reilu kauppa kasvaa nopeiten Etelä-Afrikassa

Maa on myös suurin Reilun kaupan viinin tuottaja.

Etelä-afrikka. Reilu kauppa valtaa sijaa yhä uusilta alueilta. Nopeiten Reilu kauppa kasvoi vuonna 2012 Etelä-Afrikassa. Myynti yli kolminkertaistui vuoden aikana, seitsemästä yli 22 miljoonaan euroon.

Eteläafrikkalaiset ostavat eniten reilua kahvia, viiniä ja suklaata. Reilun kaupan kahvi ja suklaa ovat suosittuja ympäri maailmaa, mutta viinin suosio on Etelä-Afrikan erikoisuus. Maa on myös suurin Reilun kaupan viinin tuottaja.

Eteläafrikkalaiset Reilun kaupan viininviljelijät hyötyvät myynnistä parannuksina työ- ja elinolosuhteisiin. Järjestelmä maksaa viljelijöille myös lisän, jonka he ovat investoineet kyläyhteisöjen kehittämiseen, koulutukseen ja infrastruktuuriin. 

”Voimakas kasvu johtuu sekä kuluttajien tiedostavuuden että tuotevalikoiman lisääntymisestä”, sanoo Reilun kaupan merkin Etelä-Afrikan johtaja Boudewijn Goossens järjestön tiedotteessa.

Maissa, joissa Reilun kaupan asema on vakiintuneempi, kasvuprosentit ovat maltillisempia. Suurin rahamäärä, lähes kaksi miljardia euroa, käytettiin Reilun kaupan tuotteisiin Britanniassa. Edellisvuoteen verrattuna kasvua oli 16 prosenttia.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!