Kerrottu kysymättä

Kun telttaan laitetaan tuoli ja kamera, jokaisesta tulee tarinankertoja, huomasi valokuvaaja Meeri Koutaniemi Boliviassa.

Teksti: Meeri Koutaniemi

NäkökulmatAmerikkaLatinalainen AmerikkaEtelä-AmerikkaBolivia

Kiertäessäni maailman kodeissa ja kaduilla, paikat ja kasvot vaihtuvat, mutta yksi asia säilyy. Ihmisten tarve kertoa oma tarinansa.

Elämme maassa, jossa sananvapaus kuuluu perusoikeuksiimme, mutta noudatamme sosiaalisia normeja, kuka saa puhua ja missä. Saamme osaksemme paheksuvia katseita, jos lausumme metrossa runoja tai puhumme itseksemme julkisessa tilassa. Olemme valmiita maksamaan terapiasta, jotta löytäisimme tilan ja luvan tulla kuulluiksi.

Palaan ajassa kolme vuotta taaksepäin, kun matkasimme elokuvaohjaaja Benjamin Orozan kanssa Boliviaan. Pystytimme 4000 metrin korkeudessa sijaitsevaan El Alton kaupunkiin teltan, joka houkuttelisi ohikulkijoita vierailulle.

Teltan keskellä on yksi tuoli ja toisella laidalla kaksi henkilöä ja kamera. Ohikulkija istuutuu hiljaisuuteen. Teltta muuntautuu hetkessä huoneeksi, jonka tuulessa heiluvat seinäkankaat muuttuvat läpäisemättömiksi. Jokaisella telttaan tulijalla on vapaus ja oikeus kertoa elämästään valitsemansa tarina – olipa se mielessä päällimäisenä tai hyvinkin piilossa, aktiivisesta muistista unohdettuna.

Tuoliin istuu 12-vuotias Maria, joka aloittaa tarinan isoäidistään. Tarinan edetessä Maria vaihtaa sanojensa suuntaa kiihtyneenä ja jakaa huolensa lapsiin kohdistuneesta väkivallasta. Hän kertoo, kuinka hänen ystävänsä raiskattiin ja kuinka tytön vanhemmat suuntasivat häpeänsä tyttäreensä.

Maria kysyy kameralta, miksi lasten täytyy tehdä töitä, miksi he eivät saa käydä koulua tai mieluummin kirjoittaa runoja? Marian aiheet poukkoilevat, koska tarina ei ole suunniteltu. Se syntyy tilanteessa, jossa ei ole sääntöjä tai kysymyksiä; se syntyy hetkessä, jossa tarinan suunnan saa päättää itse. Tarinankertoja ei ole kenelläkään vastuussa. Kukaan ei vastaa eikä aseta hänen sanojaan kyseenalaisiksi.

Päivä toisensa jälkeen teltta täyttyy tarinoista, joista huokuu universaali kuulluksi tulemisen tarve. Tuoli, kamera ja hiljaisuus suovat istujalle tyhjyyden tilan, jossa pystyy sanomaan keskeneräiset ajatuksensa ääneen. Usein sanat ovat harkitsemattomia, ja siksi emotionaalisesti niin puhtaita.

Kun tila on vapaa, mihin luovuus sen valjastaa? Nuori lapsi näkee tuolin eikä istu siihen, vaan pyytää aikusta siirtämään sen sivuun. Tyttö juoksee teltan keskelle ja lausuu runon vallankumouksesta, kysyy kysymyksiä kapitalismista ja toivottaa länsimaalaiset yritykset ja keinottelijat kauas pois heidän mailtaan. Teltta kaikuu pienen ihmisen rehellisestä voimasta, jonka luovuuden ja mielikuvituksellisuuden kamera tallentaa tyhjässä teltassa tuhansille.

Usein helpottavinta on luopua huolesta, muistosta tai surusta päästämällä se kirjaimellisesti ulos itsestään. Teltassa sanat yhdistävät tarinaksi akuutin avuntarpeen, vuosia vaivanneen hetken tai elämänsuuntaa muuttaneen valinnan. Verbaalisesti ujon lapsen viululla soittama sävelmä on sisäisen äänen heijastus. Luotu ääni on konstailematon merkki elossa olemisesta.

Kuulluksi tulemisessa on kauneinta hiljaisuuden löytäminen, missä toinen kunnioittaa kertojaa pelkällä läsnäolollaan. Ehkä emme sanallista kokemuksiamme saadaksemme sanoillemme vastausta, vaan tavoittaaksemme ajatuksemme ja itsemme.

Tarinateltassa vieraillut Maria Flores tanssii äidinsä vaatteissa kotipihallaan vapaapäivänään.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Meeri Koutaniemi

Meeri on vapaa valokuvaaja, toimittaja ja elokuvaaja. Hän on italialaisen Echo-kuvatoimiston ja suomalaisen kuvaajakollektiivi 11:n jäsen. Koutaniemi on vuodesta 2007 lähtien kiertänyt kuvaamassa eri puolilla maailmaa, muun muassa Aasiassa, Lähi-idässä, Afrikassa ja latinalaisessa Amerikassa keskittyen ihmisoikeuksiin.