Artikkelikuva

Kaikista köyhimpien apuna

Abilis-säätiö pyrkii auttamaan ja kannustamaan kehitysmaiden vammaisia – ei tekemään asioita heidän puolestaan.

Abilis-säätiötä koskeviin kysymyksiin vastaa toiminnanjohtaja Marjo Heinonen.

Keitä te oikein olette?

Abilis on suomalainen erityissäätiö, joka on perustettu vuonna 1998. Abilis on alallaan ainutlaatuinen toimija, jota ulkoministeriö rahoittaa. Sen tehtävä on ohjata säätiölle osoitetut rahat eri hankkeisiin, jotka ovat kehitysmaiden vammaisten suunnittelemia ja toteuttamia.

Millaista toimintaa teillä on?

Hankerahoitus on toimintamme ydin. Säätiön hallitus päättää, mihin rahoja käytetään. Mikäli rahoitus myönnetään, teemme yhteistyötä tuensaajan kanssa ja monitoroimme hanketta. Valvomme, että hanke toteutuu suunnitelmien mukaisesti. Rahoituksen tarkoitus on luoda vammaisille esimerkiksi koulutus- ja työmahdollisuuksia ja vahvistaa järjestötoimintaa.

Toimintaan kuuluu myös tiedottaminen ja tunnettavuuden lisääminen niin Suomessa kuin maailmalla. Abilis-säätiö kuuluu maailmanlaajuiseen vammaisliikkeeseen.

Mikä on paras saavutuksenne?

Olemme pystyneet toimimaan siellä, missä rahoittajat eivät yleensä toimi, eli kaikkein köyhimpien keskuudessa. Säätiömme kautta tuhannet vammaiset ja syrjäytyneet ovat saaneet mahdollisuuden koulutukseen ja työhön. Kaikkein syrjäytyneimpiä on vaikeinta löytää, ja heitä on paljon.

15 vuoden toiminnan aikana kasvu on ollut tasaista. Vuosien aikana Abilis on rahoittanut yhteensä noin 2 500 projektia. Tällä hetkellä meillä on 250 projektia 40 eri maassa. Olemme onnistuneet rakentamaan ison toimivan verkoston etelän maihin.

Mitkä ovat suurimpia esteitänne?

Tavoittelemamme ihmiset ovat syrjittyjä, eivätkä ole päässeet kouluun tai työelämään. Siksi käytännön asioiden hoitaminen, kuten kirjanpito, talousseuranta ja raportointi, on heille välillä vaikeaa. Me pyrimme tukemaan heitä tällaisissa asioissa esimerkiksi laatimalla oppaita.

Miten voisin tukea toimintaanne?

Voit tukea kehitysmaiden vammaisten itsenäistä elämää ja ihmisoikeuksien toteutumista antamalla lahjoituksesi Abilis-säätiölle. Jo pienellä tuella saadaan suuria asioita aikaan.

Jos järjestönne olisi eläin, mikä se olisi?

Kirahvi, joka tarkkailee ympäristöä ja näkee kauas. Kirahvi on myös rauhallinen eläin – harkitsee ensin ja tekee sitten. Tarvittaessa se kuitenkin juoksee kovaa ja reagoi nopeasti siihen, mitä ympärillä tapahtuu.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!