Gaea Girls (2000).

Naispainijoita ja ihannemiehiä japanilaisittain

Docpoint-festivaaleilla rikotaan ennakkoluuloja Japanin sukupuolirooleista.

Teksti: Heta MuurinenKuvatoimisto: Docpoint

PitkätKulttuuriAasiaItä-AasiaJapani

Japani nähdään yleensä perinteisten sukupuoliroolien ja -identiteettien kulttuurina. Tätä kuvaa rikkovat kaksi Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPointin elokuvaa.

Useilla festivaaleilla palkittu Shinjuku Boys (1995) kertoo kolmesta päähenkilöstä, joita kertoja kutsuu “naisiksi, jotka ovat päättäneet elää miehinä”. He työskentelevät New Marilyn -klubilla, jonka asiakkaita ovat heteromiehiin pettyneet heteronaiset. Asiakkaat kuvaavat heitä ihannemiehiksi. Elokuvassa seurataan heidän elämäänsä ja kuullaan heidän ajatuksiaan naisista ja seksuaali-identiteetistä.

Myös naispainijoista kertova Gaea Girls (2000) rikkoo rooleja. Hauras, nukkemainen feminiinisyyden ideaali on kaukana näistä show-painijoista. Voimakkaat, isokokoiset naiset paiskovat toisiaan kehässä, välillä seurataan heidän hiljaista harjoitteluaan.

“Kun näkee painijoita kehässä, he ovat niin elossa, he loistavat. Haluan olla sellainen, se on unelmani”, kiteyttää urasta haaveileva fani.

Docpoint-festivaali 28.1.–2.2.2014 Helsingissä.
Tarkempi ohjelma löytyy Docpointin nettisivuilta.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.