Georgian homolaki jäi paperille

Homovastaisuus on juurtunut syvään Georgiassa, jonka asukkaista 84 prosenttia on ortodoksikristittyjä.

Georgia. Georgiassa tuli keväällä voimaan syrjinnän vastainen laki, jonka on määrä suojella erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Laista näyttää olevan enemmän haittaa kuin hyötyä.

”Vähemmistöjen asema on heikentynyt. Heidän valituksiinsa vastataan, että ei ole aihetta valittaa, koska teillä on laki turvananne, vaikka sitä ei toteuteta millään tavoin”, sanoo Irakli Vatçaradñe Identoba-ihmisoikeusjärjestöstä.

Homovastaisuus on juurtunut syvään Georgiassa, jonka asukkaista 84 prosenttia on ortodoksikristittyjä. Vähemmistöihin kuuluvat kertovat, että heitä kiusataan koulussa, heiltä evätään palveluita liikkeissä ja sairaaloissa, eikä poliisi auta ongelmatilanteissa.

Identoban viime vuonna tekemässä kyselyssä 88 prosenttia vastaajista katsoi, ettei homoutta pidä sallia. Kansainvälisen homofobian vastaisen päivän marssi muuttui Tbilisissä tappeluksi, kun kirkon järjestämän vastatapahtuman osanottajat hyökkäsivät sateenkaariväen kimppuun.

Syrjinnän kieltävä laki meni kuitenkin helposti läpi parlamentissa, koska se liittyy Euroopan unionin asettamiin lähentymisehtoihin, joiden georgialaiset toivovat helpottavan matkustusrajoituksia EU-alueelle.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!