Che Guevaralle ja Hugo Chávezille nimikkotuoksut

Köyhien suosikit tuoksuvat puulta ja hedelmiltä.

Kuuba. Kuubalainen Labiofam-yhtiö on kehittänyt Ernesto Che Guevaran mukaan nimetyn tuoksun, kertoo The Guardian -lehti. Kuulun vallankumouksellisen nimikkotuoksussa häivähtävät puu ja sitrus.

Myös toinen köyhien suosikki, Venezuelan edesmennyt presidentti Hugo Chávez on saanut oman tuoksunsa. Hugo Chávez on Che Guevaraa hedelmäisempi ja siinä tuoksuvat muun muassa mango ja papaija.

”Tuoksuista tulee todella houkuttelevia, mutta myös niiden nimet merkitsevät meille paljon”, sanoo Isabel Gonzalez Labiofamista. Che Guevara ja Hugo Chávez ovat Labiofamin ensimmäiset tuoksut. Aiemmin yhtiö on tunnettu lähinnä homeopaattisista lääkkeistä ja ravintolisistä.

Suunnitteluryhmää johtaneen Mario Valdesin mukaan sekä Guevaran että Chávezin sukulaiset ovat antaneet luvan nimien käyttöön. Labiofamia johtaa Fidel ja Rául Castron veljenpoika.

Valdes sanoo, ettei nimensä tuoksuille antaneiden miesten perintöä ole missään nimessä tarkoitus halventaa. ”Emme halunneet tehdä propagandaa, vaan pikemminkin osoittaa heille kunniaa ja auttaa heidän nimiään säilymään.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!