Artikkelikuva

Rikkain prosentti omistaa puolet kaikesta

Sveitsiläispankki Credit Suissen tutkimus arvioi Suomen olevan keskikastia omaisuuden epätasaisen jakautumisen suhteen.

Maailma. Rikkain prosentti maailman ihmisistä omistaa 48 prosenttia eli lähes puolet kaikesta maailman kotitalouksien varallisuudesta, selviää sveitsiläispankki Credit Suissen lokakuussa julkaisemasta tutkimuksesta.

Maailman rikkaimpaan prosenttiin pääsee, jos omaisuus yltää 630 000 euroon. Sillä tosin ollaan kärkiprosentin köyhälistöä: 45 000 ihmisen varakkuus yltää yli 80 miljoonan euron.

Rima maailman vauraampaan puolikkaaseen on paljon matalammalla. Jo 2875 euron omaisuus takaa sen, että on varakkaampi kuin puolet maailman ihmisistä.

Ero keskimääräiseen varallisuuteen on huima. Jos kaikkien maailman aikuisten varallisuus jaettaisiin tasan, jokaiselle riittäisi varoja reilut 44 000 euroa. Kaikkein varakkain kansa ovat sveitsiläiset yli 457 000 euron keskimääräisellä omaisuudellaan.

Suomen tutkimus arvioi olevan keskikastia omaisuuden epätasaisen jakautumisen suhteen.

Rikkain kymmenesosa suomalaisista omistaa liki 55 prosenttia kaikesta varallisuudesta. Osuus on säilynyt samana vuodesta 2000 lähtien.

Tutkimuksessa huomioitiin finanssivarallisuuden lisäksi myös kiinteä omaisuus kuten asunnot. Erot varallisuudessa ovat paljon tuloeroja suuremmat.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!