Ennen pakoaan Etelä-Ossetiasta Verena näki kotitalonsa palavan. Nyt vanhus asuu Georgian pääkaupungin lähettyvillä armeijan vanhassa kasarmirakennuksessa. Naapureinaan Verenalla on lähes 50 muuta kodeistaan vuonna 2008 paennutta perhettä.

Me uskoimme palaavamme

Elokuussa 2008 Georgian ja Venäjän välillä syttyi sota, joka pakotti tuhannet kodeistaan ja liitti Etelä-Ossetian Venäjään. Uuden rajan toisella puolella haaveet yhdentymisestä ja paluusta elävät yhä, toisella vallitsee tulkinta sodasta kansanmurhan yrityksenä.

Teksti: Anna TervahartialaKuva: Anna Tervahartiala

PitkätIhmisoikeudetMuuttoliike ja pakolaisuusAasiaKeski-AasiaGeorgia

Peltoaukeat siintävät pikkubussin ikkunan takana. Georgian pääkaupungista Tbilisistä lähtenyt kyyti pysähtyy reilun varttitunnin jälkeen tienlaitaan, lähelle Kodan kaupunkia.

Valtatien toisella puolella on risteys, joka viettää alaspäin kerrostaloryhmän pihalle. Pihapiiriin kaartaa Lada, jonka ääriviivat ovat ruosteen rajaamat.

Suuren turkoosin talon etupihalla istuu joukko naisia, jotka ovat peittäneet harmaat hiuksensa huiveilla. Pihan toisella puolella istuu miehiä pöydän ääressä. Miesten ahavoituneet sormet siirtävät hahmoja shakkilaudalla ja paiskaavat kortteja pöytään.

Talot olivat ennen osa armeijan vanhaa kasarmia, mutta nykyään suurten rakennusten seinät sulkevat sisäänsä lähes viisikymmentä Etelä-Ossetiasta paennutta georgialaisperhettä.

”Älä muistuta minua kodista. Ihoni menee kananlihalle, kun ajattelen sitä”, kaunispiirteinen rouva sanoo.

Nainen ei kerro nimeään, pakomatkastaan hän puhuu vaimealla äänellä.

”Minut vietiin talostani. Katsoin, kun kotini sytytettiin tuleen”, Verena-niminen pieni vanhus muistelee.

Kodit, joita ei enää ole, sijaitsevat georgialaisilta suljetun rajan takana.

”Me todella uskoimme palaavamme”, penkin reunalla istuva suuri nainen nimeltä Lea toteaa. Lean hymystä puuttuvat etuhampaat.

Viiden päivän sota

Neuvostoliiton kaaduttua vuonna 1991 Georgian luoteisosassa sijaitsevassa Abhasiassa ja maan pohjoisosassa sijaitsevassa Etelä-Ossetiassa syttyi itsenäisyyttä vaativa sisällissota.

Yli 230 000 georgialaista pakeni väkivaltaisuuksia muualle Georgiaan, ja Abhasia sekä Etelä-Ossetia julistautuivat itsenäisiksi. Käytännössä alueet siirtyivät Venäjän vaikutusvallan alle.

Irtautuneiden alueiden ja Georgian välillä jatkui rakoileva rauha. Alueiden välinen tilanne kärjistyi uudeksi sodaksi elokuussa 2008 Georgian armeijan vyöryttäessä panssarikalustonsa Etelä-Ossetian pääkaupunkiin Tskhinvaliin. Vastassa Georgialla oli sotilaallisesti ylivoimainen Venäjä.

Sota oli ohi viidessä päivässä. Etelä-Ossetia siirtyi entistä vahvemmin Venäjän alle, ja noin 28 000 georgialaista jätti kotinsa, omaisuutensa sekä elinkeinonsa ja pakeni rajan toiselle puolelle. Sota synnytti Georgian historian toisen pakolaisaallon.

Rajojen pysyessä kiinni ja vääjäämättömän talven saapuessa pakolaiset sijoitettiin asutuskeskuksiin, jotka joko rakennettiin tyhjästä tai luotiin vanhoihin, hylättyihin rakennuksiin.

Pakolaisilta sodan syistä kysyessä vain harva mainitsee eteläossetialaisten ja georgialaisten ristiriitoja. Georgian neuvostoaikaista historiaa kuitenkin leimaa vähemmistökansojen sorto, jonka luomat arvet edesauttoivat kahden kansan välirikon hyväksikäyttöä poliittisena välineenä.

Kuluneen vuoden tapahtumat Ukrainassa ovat tuoneet kipeät muistot pintaan. Kaukasiaan perehtynyt toimittaja Anna-Lena Laurén toteaa Krimin ja Etelä-Ossetian valloituksessa olleen paljon yhteistä.

Kuten Krimin venäjänkielisille, eteläossetialaisille oli annettu oikeus Venäjän passiin kauan ennen alueen valloitusta. Mediaympäristöä oli jo pitkään hallinnut Venäjän tulkinta.

Se, mikä tapahtui Krimillä keväällä 2014, tapahtui Etelä-Ossetiassa vuosia aikaisemmin, joskin hitaammin ja hienovaraisemmin. Sodan jälkeen Etelä-Ossetiassa vieraillut Laurén kertoo paikallisten puhuvan sodasta kansanmurhan yrityksenä. Georgialaisille Venäjän rooli sodan yllyttäjänä on ilmeinen.

Georgiassa aluemenetyksiä ei ole myönnetty. Tästä syystä Etelä-Ossetiasta ja Abhasiasta paenneet ovat maan sisäisiä pakolaisia, eikä heillä ole pakolaisstatusta. Irtautuneiden alueiden itsenäisyyden ovat tunnustaneet Venäjä, Venezuela, Nauru ja Nicaragua.

Sodassa toisen maalla

Pimeän käytävän varrella on identtisiä ovia. Käytävän perältä aukeaa ovi Verenan pojan kotiin. Verenan miniä istuu pienen asunnon makuuhuoneen sängyllä ja katsoo nettiteeveetä. Parisänky täyttää lähes koko huoneen.

Miniä on nimeltään Elmeri ja hän kertoo odottavansa soittoa pojaltaan. Poika palvelee sotilaana Afganistanissa.

Vaikka Georgiasta puhutaan Kaukasian helmenä, maata leimaa syvä työttömyys.  Vuonna 2012 julkaistun Unicefin raportin mukaan 22 prosenttia talouksista eli vuonna 2011 alle suhteellisen köyhyysrajan. Työttömyys on yleistä pakolaisten asutuskeskuksissa, mutta koskettaa myös valtaväestöä.

Nuorille miehille armeija on yksi harvoista tahoista, joka tarjoaa kohtuullisen toimeentulon. Georgia on ollut Naton johtaman ISAF-operaation suurin sotilasliittoon kuulumaton osallistuja. Yli 11 000 georgialaista sotilasta on palvellut Afganistanissa.

Vaikka Kodan kerrostalojen pihapiiri on rosoinen, monet asukkaat toteavat tilanteensa hyväksi ja paremmaksi kuin useilla kotinsa jättäneillä. Jäätynyt konflikti on kuitenkin johtanut pysähtyneisyyden tilaan. Epävarmuus on alituisesti läsnä.

”Vaikka omistamme nämä asunnot, tämä ei ole koti, vaan jotain väliaikaista. Kukaan ei sano sitä ääneen, mutta meillä on tunne, että joku päivä lähdemme täältä”, Elmeri toteaa.

Ukrainan kriisi on Georgian kriisi

Tbilisiin vievän tien varrella seisova Vano kertoo jäätyneen konfliktin varjostavan arkea pienillä, mutta piinaavilla, tavoilla. Matkustaakseen vanhoille kotiseuduilleen georgialaiset tarvitsevat erityisen matkustusasiakirjan.

Matkustusluvan saaminen vaatii paperityötä ja aikaa, eikä serkkunsa sodassa menettänyt mies ole nähnyt kotiaan sitten pakomatkan.

”Äitini on eteläossetialainen ja suuri osa suvustani on edelleen Etelä-Ossetiassa”, Vano kertoo.

”En ole kuullut heistä pitkään aikaan, sillä puhelinyhteys ei toimi.”

Pitkittynyt konflikti on myös syventänyt ajatusmaailmojen kuilua rajan molemmin puolin. Georgian jatkaessa länsimaistumispyrkimyksiään Etelä-Ossetia on entistä riippuvaisempi Venäjästä. Haaveet yhdentymisestä ovat luisuneet kauas.

”Pelkäsin sodan syttyvän uudestaan”, Vano kertoo keskustelun siirtyessä kevään tapahtumiin. Krimin valloituksen seuraaminen oli kuin historian uudelleen elämistä – joskin etäältä.

Kipeiden muistojen keskeltä löytyy kuitenkin valoa. Vano kertoo menneensä hiljattain naimisiin.

”Vaimoni on kotini naapurikylästä, mutta tutustuin häneen vasta täällä näiden vuosien jälkeen”, Vano päättää.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!