Pummit

Verojen minimoiseen liittyy ajatus siitä, että ”omat” rahat eivät kuulu valtiolle. Maailmassa, missä ihmiset eivät ole yksinäisiä saarekkeita, se on ongelmallinen ajatus, Elina Hirvonen huomauttaa.

Teksti: Elina HirvonenKuva: Teemu Ullgrén

NäkökulmatTalousVeronkierto

"Ihania!” Niin ajattelin viime vuonna, kun luin peliyhtiö Supercellin perustajien aikovan maksaa veronsa Suomeen. Kun he nyt maksoivat yhteensä yli sata miljoonaa euroa veroja, teki mieli halata heitä.

Reaktio oli vähän hassu. Harva halailee tavallista duunaria tai yksinyrittäjää siksi, että tämä maksaa veronsa. Miksi siitä, että rikas ihminen maksaa veronsa Suomeen, on tullut harvinaista sankaruutta?

Lastensuojelun työntekijät ovat kertoneet julkisuudessa olevansa niin ylikuormitettuja, että on vain ajan kysymys, koska heidän asiakkaanaan oleva lapsi kuolee turhaan. Vanhusten kotihoidosta irtisanoutuu työntekijöitä, koska he eivät koe pystyvänsä kiireessä hoitamaan työtään eettisesti.

Moni toivoo, että näihin palveluihin riittäisi rahaa. Siitä huolimatta veronsa minimoivat huippu-urheilijat ja yritysjohtajat saavat osakseen kunnioitusta. Juuri missään ei näy kapinaa järjestelmää kohtaan, joka mahdollistaa verojen kiertämisen niille, jotka tienaavat eniten.

Rikkaimpien ihmisten haluttomuus maksaa veroja kotimaahansa ei ole yksin Suomen ongelma. OECD:n mukaan kehitysmaat menettävät veroparatiisien avulla tapahtuvan veropaon johdosta 120–160 miljardia dollaria vuodessa. OECD-maat antavat yhteensä kehitysapua 125 miljardia dollaria vuodessa.

Kehitysmaiden rikkaat siis varastavat kotivaltioiltaan enemmän rahaa kuin rikkaiden maiden veronmaksajat niille antavat.

OECD kamppailee vastustaakseen veroparatiiseja, joiden olemassaolo hyödyttää harvalukuista eliittiä, mutta murentaa demokratiaa, kansalaisten yhdenvertaisuutta ja valtioiden mahdollisuutta investoida palveluihin ympäri maailmaa.

Kamppailu on hidasta, koska veroparatiiseja puolustaa pieni, mutta vaikutusvaltainen joukko.

Verojen minimoiseen liittyy ajatus siitä, että ”omat” rahat eivät kuulu valtiolle. Maailmassa, missä ihmiset eivät ole yksinäisiä saarekkeita, se on ongelmallinen ajatus.

Suomen tunnetuin veropakolainen, Ruotsiin muuttanut Björn Wahlroos, rikastui veronmaksajilta kerätyillä rahoilla. Kokoomusnuorten lanseeraama ”Siirrä yrityksesi Viroon” -kampanja kehottaa yrittäjiä, joiden koulutuksen suomalaiset veronmaksajat ovat kustantaneet, poimimaan rusinat pullasta ja siirtymään maahan, missä ihmiset kustantavat opintonsa lainalla, ja maksavat sen takaisin tuhannen euron keskipalkasta.

”Me ollaan saatu paljon apua yhteiskunnalta, ja nyt on meidän vuoro maksaa takaisin”, sanoi Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen vuodentakaisessa haastattelussa. Se oli harvinaisen ihanasti sanottu.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kuvassa Maailman Kuvalehden kolumnisti Elina Hirvonen

Elina Hirvonen

Elina Hirvonen on suomalainen kirjailija, toimittaja ja dokumenttielokuvien tekijä. Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman (2005) oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Vuonna 2017 Hirvonen ohjasi dokumentin Kiehumispiste, jossa hän käsitteli Suomen kahtiajakautumista ja muukalaisvihaa.