Vain yhden mamun mielipide

Reeta Paakkinen pohtii kolumnissaan maahanmuuttajan sananvapautta.

Teksti: Reeta Paakkinen

Näkökulmat

Minäkin olen mamu; maahanmuuttaja Turkissa vuodesta 1998. Kävin kokeilemassa siipiäni myös Lontoossa, Kreikassa ja Itävallassa, mutta palasin Istanbuliin. 

Suomalaisia maahanmuuttajia ja heidän jälkeläisiään on maailmalla lähes miljoona. Jotkut heistä tituleeraavat itseään trendikkäämmin expateiksi tai tuttavallisemmin ulkosuomalaisiksi. Mutta koska me suomalaiset olemme rehellisiä ja Suomi on sananvapauden esimerkkimaa, puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Mamu kuin mamu!

Uskon olevani Turkissa sellainen mamu, joka kelpaisi myös siihen suomalaiseen pikkukaupunkiin, jonne halutaan ”mahdollisimman hyviä ja terveitä maahanmuuttajia”. Olen perusterve, oppinut uuden asuin­maani kielen alle vuodessa, ottanut maan kansalai­suuden, tehnyt työtä verokortilla ja pitänyt mölyt mahassani. En edes riidellyt entisen anoppini kanssa, vaikka asuimme aikoinaan saman katon alla.

Turkkiin sopeuduin kuin kenkä kalossiin, koska minulle annettiin siihen mahdollisuus. Ei passitettu odottamaan oleskelulupaa kuukausiksi eikä kuulusteltu tunteiden aitoudesta. Tarjottiin kansalaisuutta hääpäivänä, kielikurssistakin annettiin alennus.

Turkissa uskotaan, että paikallisen ihmisen puoliso haluaa oppia kielen ja tehdä töitä, olla osa tätä maata – ja niinhän se useimmiten onkin. Vaikka kansalaisuutta ei saa enää yhtä helposti, nousee maahanmuuttajien määrä Turkissa jatkuvasti. Hiljattain tänne on paennut miltei miljoona­ syyrialaista.

Vaikka maahanmuuttoa säädellään eri maissa eri lailla, löytyy joka maasta niitä, joiden mielestä maahanmuuttajat eivät ole oikeutettuja purnaamaan arjestaan. Syntyperäiset asukkaat kritisoivat toisiaan avoimesti, mutta jos mamu valittaa, on hän kiittämätön takinkääntäjä.

Turkissa asuva ukrainalainen Svetlana valitti viime kuussa Facebookissa istanbulilaisista naisista, jotka ”kyselevät liian henkilökohtaisia kysymyksiä”. Yksi palstalaisista oli Svetlanan kanssa samaa mieltä, toinen syytti häntä rasismista. Kolmas kehotti Svetlanaa muuttamaan muualle. Keskustelunavaus oli provosoiva, mutta oli siinä totuuden siemenkin. Ulkomaalaiselta on helpompi kysyä yksityisasioista kuin työtoverilta. Henkilökohtainen reviiri pienenee usein sen mukaan, mitä kauempaa vastapuoli on kotoisin. Ilmiö on universaali: me mamut joudumme vastaamaan puolituttujen uteluihin aika usein.

Oli miten oli, sananvapaus ei kuitenkaan määrity ihmisen syntyperän perusteella. Se käsittää myös ärsyttävät mielipiteet – mamujenkin ilmaisemina ja toivottavasti mahdollisimman monessa maassa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Reeta Paakkisen profiilikuva oranssilla taustalla

Reeta Paakkinen

Reeta on valtiotieteen maisteri, vapaa toimittaja ja tietokirjailija. Hän on opiskellut Kreikan ja Turkin nykyhistoriaa ja politiikkaa King’s College Londonissa ja kansainvälista lakia London School of Economicsissa.