Epämukavuusalueelle, mars

Valokuvataiteilija Ville Wikstedt haastaa näyttelyllään katsojia irrottautumaan ennakkoasenteista.

Teksti: Anni Valtonen

Pitkät

Nimikkogalleriaansa Tampereen Hämeenpuistossa pyörittävä valokuvataiteilija Ville Wikstedt, 40, esittelee taidettaan nyt Kuopion VB-valokuvakeskuksessa. Wikstedt kertoo kiinnostuneensa valokuvasta muun taiteen kautta. Hänen innoittajiaan ovat erityisesti katalaanitaiteilijat ­Miro, Picasso, Tapies ja Plensa.

Nyt esillä olevat kuvasarjat käsittelevät universaalia ihmisyyttä ja sen kulttuurisidonnaista ilmenemistä. Niiden pohjalla ovat keskustelut, joita taiteilija on käynyt maahanmuuton ja kulttuurien sopeuttamisen parissa työskentelevän kulttuuriantropologin kanssa. Myös Wikstedtin omat havainnot näkyvät monikulttuurisuuden kipupisteitä käsittelevissä teemoissa.

Wikstedtin tavoite on herättää keskustelua hänelle itselleen tärkeiden teemojen ympärillä. Hän haastaa katsojat irrottautumaan kasvatuksen, uskonnon, kulttuuriperinnön tai mielipidevaikuttajien luomista ennakkoasenteista.

Lisäksi hän kannustaa katsojia astumaan omalle epämukavuusalueelleen.

Ville Wikstedt - Hidden Personality 7.3.-20.4. Kuopion VB-valokuvakeskuksessa (Kuninkaankatu 14-16). Liput 6/5 €.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kuvassa Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen

Anni Valtonen

Anni Valtonen on Maailman Kuvalehden päätoimittaja. Hän vastaa Maailman Kuvalehden sisällöstä: ideoinnista, juttujen tilaamisesta sekä niiden editoinnista.