Sasha Huberin mielestä haitilainen mielenlaatu on lujempaa tekoa kuin rakennukset. Se säilyy mullistuksista huolimatta.
Kuva: Nick Tulinen

Sanansaattaja

Suomessa asuva sveitsiläis-haitilainen kuvataiteilija Sasha Huber ravistelee rasistisia ajatusmalleja ja purkaa kolonialismin perintöä. Hän uskoo, että taiteella voi vaikuttaa.

Teksti: Peikko PitkänenKuva: Nick Tulinen

PitkätKulttuuriTaide

Tumma samettitakkiin pukeutunut nainen ratsastaa keskellä katua. Hevosen kaviot kopsuvat asvaltilla, ohi kaahaa lommoisia autoja. Nainen pysähtyy aukiolle matalan rakennuksen eteen, laskeutuu ratsailta ja kiinnittää seinään keltaisen julisteen. Kulmakahvilan asiakkaat kerääntyvät hänen ympärilleen, kun hän alkaa puhua megafoniin:

”Tiedemies, luonnontieteilijä, jäätik-kötutkija,vaikutusvaltainen rasisti, yksi apartheid-ajattelun uranuurtajista…”

Ollaan Praça Agassiz -aukiolla Brasiliassa, noin tunnin matkan päässä Rio de Janeiron keskustasta. Nainen on kuvataiteilija Sasha Huber, 38. Hän on tullut kertomaan paikallisille, mikä heidän aukiolleen nimensä antanut kuuluisuus todella oli. Video ”Louis Who? What you should know about Louis Agassiz” edustaa Suomea tänä vuonna Sydneyn 19. taidebiennaalessa.

Mikä tekee Louis Agassizistajankohtaisen?

”Agassiz eli 1800-luvulla mutta hänen tieteellinen rasisminsa vaikuttaa yhä mielikuviin ihmisroduista ja siihen, miten eri rodut esitetään. Hänen mielestään mustat ja mulatit olivat alinta kastia”, sveitsiläis-haitilainen Huber sanoo.

Huberin mielestä Suomessa – kuten monessa muussakin maassa – tuntuu pätevän sääntö: mitä mustempi iho, sitä enemmän vaikeuksia. Lama on vaikeuttanut tummaihoisten ja maahanmuuttajien asemaa sekä lisännyt rasismia. Kantaväestö pelkää, ettei töitä ja hyvinvointipalveluja riitä kaikille.

Vuonna 2008 
Huber oli mukana kansainvälisessä De-mounting Louis Agassiz -komiteassa, jonka tavoitteena oli tuoda esille Agassizin systematisoima ja harjoittama rasismi. Huber on kommentoinut näitä rasistisia teorioita taiteessaan. Tunnetuimmassa tempauksessaan hän vuokrasi helikopterin, lensi Agassizin mukaan nimetyn vuoren huipulle ja risti sen uudelleen tämän kongolaissyntyisen orjan, Rentyn, mukaan.

”Töissäni historia näyttäytyy prosessina, joka ei tule koskaan valmiiksi ja joka on mahdollista kirjoittaa aina uudelleen. Historia on yleensä vallanpitäjien versio tapahtumista, muttei välttämättä totta. Se on vain yksi monista mahdollisista tarinoista.”

Huberin teosten lähtökohtana ovat asiat, jotka hän kokee tärkeiksi tai hätkähdyttäviksi.

”Tahdon mieluummin tehdä jotakin konkreettista kuin olla passiivinen ja voimaton. Taide on usein symbolista, mutta voi silti vaikuttaa maailmaan.”

Huber kokee, että taiteilijana hänellä on etuoikeus ja velvollisuus tutkia historiaa, ottaa siitä selvää.

”Taiteen tekeminen on minulle kysymysten ja toisinaan myös vastausten esittämistä ihmisenä olemisesta.”

Juuret ympäri maailmaa

Huber on asunut Helsingissä yli 13 vuotta. Suomeen hänet toi rakkaus: myös puoliso Petri Saarikko on kuvataiteilija, ja pariskunnalla on kolmevuotias poika.

”Taiteelliset juureni ovat Suomessa, sillä aloitin urani täällä. Mutta taiteeni lähtökohta oli Haiti eli Ayiti, joka tarkoittaa tainon kielellä ‘korkeiden vuorten maata.’ Äitini on kotoisin sieltä.”

Huberin isoisä, taiteilija Georges Remponeau, muutti perheineen Port-au-Princestä New Yorkiin vuonna 1965, sillä arki diktaattori François Duvalierin johtamassa maassa oli muuttunut liian vaaralliseksi. Puolisotilaalliset joukot kiduttivat ja tappoivat presidentin vastustajia ja yksi uhreista oli Huberin isoisän paras ystävä.

Huberin vanhemmat tapasivat New Yorkissa ja muuttivat sittemmin isän kotimaahan Sveitsiin. Huber syntyi siellä. Kun hän oli yhdeksänvuotias, perhe teki yhdessä lapsuuden ainoan matkan Haitille. New Yorkissa perhe kävi sukuloimassa usemminkin. Erityisesti Huberin täti, taiteilija-huippumalli Jany Tomba ja taiteilijaisoisä Geo tekivät nuoreen naiseen lähtemättömän vaikutuksen.

Huber on käynyt Haitilla aikuisena vain kerran.

”Poliittisten kahnauksien ja luonnonmullistusten takia siellä on ollut pitkään levotonta. Vierailija voi päästä hengestään tai joutua siepatuksi, kuten muutamalle sukulaiselleni on käynyt.”

Haiti on kuitenkin aina kiehtonut Huberia. Hänelle haitilaisia juuria käsittelevän taiteen tekeminen on ollut keino päästä lähemmäs karibialaisia sukulaisia.

Kuinka diktaattori ammutaan

Eletään vuotta 2004. Huber on kiukkuinen ja turhautunut: Haitin historiaan perehtyminen on järkyttänyt häntä. Mutta sitten hän keksii keinon purkaa tunteitaan.

”Aloin tehdä taidetta paineilmanitojalla. Pian tajusin, että niittaaminen muistuttaa ampumista. Nitojassa on liipasin ja siitä lähtee pamaus ja siksi on käytettävä suojalaseja ja kuulosuojaimia.”

Palaset loksahtivat kohdalleen, kun niittaaminen yhdistyi sopiviin teemoihin ja visuaalisiin ideoihin. Taideteolliseen korkeakouluun tekemässään lopputyössään Shooting Back Huber tarkastelee Haitin historiaa ja juuriaan.

Työssään Huber niittasi hylätyille puulevyille tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbuksen ja haitilaisten diktaattorien François Duvalierin ja Jean-Claude Duvalierin muotokuvat. Miehet vaikuttivat Haitin kurjistumiseen ja tekivät siitä yhden maailman köyhimmistä valtioista. Huber puolusti teoksessaan haitilaisia ampumalla muotokuviin noin satatuhatta niittiä, jotka symboloivat väkivaltaisesti kuolleita ihmisiä.

Huber on käyttänyt hidasta, tarkkuutta vaativaa työskentelytapaansa myöhemminkin. Hän on niitannut muun muassa uhanalaisten ja salametsästettyjen eläinten, kuten gorillojen muotokuvia.

”Oivalsin vasta jälkeenpäin, että niiden kohtelu ja kohtalo rinnastuu orjakauppaan.”
Huber sanoo töidensä liittyvän toisiinsa.

”Shooting Back oli kuin siemen, josta on versonut puu. Kaikki alkoi raivostani kolonialismia kohtaan, mutta nykyään työskentelyni lähtökohtana on pyrkimys ymmärrykseen ja vuoropuheluun.”

Vuosien varrella työskentelytavat ovat monipuolistuneet. Niittaamisen rinnalle on tullut valokuvaus, videointi, interventiot, installaatiot ja kirjaprojektit. Tällä hetkellä Huber vetää nuorille Ihme-nykytaidefestivaalin työpajaa, jossa käsitellään kulttuurista identiteettiä.

“Olen löytänyt yhteistyön voiman. Monissa projekteissani olen tehnyt töitä tutkijoiden, näyttelijöiden, taiteilijoiden ja tavallisten ihmisten kanssa.”

Huber on myös yksi vapaaehtoisvoimin pyörivän taidekeskus Kallio Kunsthallen perustajista ja aktiiveista.

“Kallio Kunsthalle on yhdistänyt eritaustaisia helsinkiläisiä. Yhteistyö naapurissamme sijaitsevan köyhien kohtaamispaikan Elokolon kanssa on toimintamme kulmakivi. Lähtökohtanamme on ympärillämme olevista ihmisistä välittäminen, olivatpa he sitten rikkaita, köyhiä, terveitä tai sairaita.”

Haiti, rakkaani

Pilvetön taivas, lunta silmäkantamattomiin. Haitin lipun väriseen haalariin pukeutunut Sasha Huber käy selälleen hankeen ja tekee kymmeniä lumienkeleitä. Ne muistuttavat ruumiita.

Tammikuussa 2010 maanjäristys syöksi Haitin syvemmälle kurjuuteen. Pääkaupunki Port-au-Prince tuhoutui lähes täysin ja arviolta kolme miljoonaa haitilaista kärsi järistyksen seurauksista.

“Videoteokseni, interventio Haiti Cherie oli osa surutyötäni. Kuultuani katastrofista oloni oli avuton. Mietin lakkaamatta, miten pieni valtio selviäisi siitä. Miksi niin piti käydä maalle, joka oli jo muutenkin yksi maailman epävakaimmista?”

Seuraavana vuonna Huber sai tilaisuuden matkustaa Haitille 27 vuoden jälkeen. Haiti Cherie näytettiin Port-au Princessä järjestetyssä Ghetto Biennalessa.

“Se oli hienoa, sillä olin omistanut teokseni haitilaisille. Katsojat pitivät videosta, mutta kummastelivat vitivalkoista maisemaa. He eivät olleet koskaan nähneet lunta.”

Huber tapasi myös perheenjäseniään, joita ei ollut nähnyt sitten lapsuutensa. Haiti oli muuttunut.

“Mutta kuten tätini totesi, haitilainen mielenlaatu on lujempaa tekoa kuin rakennukset. Se säilyy mullistuksista huolimatta.”

Huberin teoksia nähdään Haitilla jatkossakin, sillä tänä vuonna hän osallistuu haitilaissyntyisten taiteilijoiden suurnäyttelyyn. Avajaiset ovat marraskuussa Pariisin Grand Palaisissa, jonka jälkeen näyttely kiertää Kanadassa ja Yhdysvalloissa ja päätyy Haitille.

“Olen todella otettu ja onnellinen. Uskon, että edesmennyt isoisäni Geo olisi minusta ylpeä.”

Sydneyn Biennaali 21.3. - 9.6.2014 www.biennaleofsydney.com.au.
Nykytaidefestivaali Ihme 4.-6.4. 2014,
Vanha Ylioppilastalo, Helsinki. Vapaa pääsy. www.ihmefestival.fi, Kallio Kunsthalle: www.kalliokunsthalle.fi,
Sasha Huberin kotisivut: www.sashahuber.com