Artikkelikuva
Vaalitilaisuus Bhutaneswarin kaupungissa.

Intian nuorten ääniä kalastellaan somessa

Nuorten äänet voivat ratkaista Intian vaalit, sillä lähes puolet äänestäjistä on alle 35-vuotiaita.

Intia. Intian 814 miljoonasta äänioikeutetusta lähes puolet on 18–35-vuotiaita. ”Youngistanin” valinnat voivat ratkaista toukokuun 12. päivään jatkuvien parlamenttivaalien tulokset. Nuoriin vaikutetaan entistä enemmän sosiaalisen median eli somen avulla.

Vuoden 2009 vaaleissa hyödynnettiin pääasiassa tekstiviestejä, mutta nyt käytössä on koko somen kirjo Facebookista Twitteriin ja Youtubeen.

Puolueiden arvioidaan käyttäneen vaalimainontaan lähes 500 miljoonaa euroa, josta kymmenys lankeaa somelle.

Intiassa on yli 1 200 miljoonaa asukasta. Internetiä käyttää 205 miljoonaa, Facebookia 65 miljoonaa ja Twitteriä 16 miljoonaa intialaista.

Intian netinkäyttäjistä reilu puolet on 18–35-vuotiaita, joten ryhmä kiinnostaa nyt poliitikkoja, arvioi Sunil Abraham Centre for Internet and Society -järjestöstä.

”Poliitikot kyselevät meiltä, mitä viestipalvelu Twitterin vaikuttajat sanovat heistä, ja me analysoimme heille myönteiset ja kielteiset viestit”, kertoo uuden Meruki Analytics and Reporting Services -yhtiön perustaja Jwalant Patel.

Yritys on ehtinyt kartoittaa noin 70 000 Twitter-vaikuttajaa, joista 90 prosenttia on 18–40-vuotiaita. Vaikuttajalla on vähintään 10 000 seuraajaa.

Intia on jaettu 543 vaalipiiriin, ja Patel arvioi, että lähes joka kolmannessa niistä internet vaikuttaa ratkaisevasti tuloksiin.

Lupaukset epäilyttävät

Intian nuorten poliittista osallistumista ovat viime aikoina innoittaneet joukkoraiskausten vastaiset mielenilmaukset ja halu taistella korruption kitkemiseksi.

Abraham uskoo, että internet ja sosiaalinen media ovat lähentäneet poliitikkoja ja äänestäjiä. Hän kuitenkin pelkää, ettei väärinkäytöksiltä vältytä netissäkään. ”Miten voi varmistaa, että kaikki Facebookissa annetut tykkäämiset ovat aitoja?”

Vaalilupaukset eivät vakuuta kaikkia nuoria. Odishan osavaltion pääkaupungissa Bhubaneswarissa asuva opiskelija Siddhant Sadangi, 20, tietää, että kaikki pääpuolueet lupaavat työpaikkoja yliopistosta valmistuneille.

”Kun lupaus tulee vuosia vallassa olleelta ryhmältä, herää kysymys, mitä se on tähän asti tehnyt. Parempi antaa uudelle puolueelle mahdollisuus yrittää”, hän aprikoi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!