Artikkelikuva
Jalkapallon maailmanmestaruuskisoja varten aloitetut liikennejärjestelyt ovat pahasti kesken Koillis-Brasilian Natalissa.

Kaikki työmaat eivät valmistu Brasilian kisoihin

Tavoitteena ympäristöystävällisyys, liikenne heikoin lenkki.

Brasilia. Brasilian tavoitteena on järjestää kesäkuussa alkavat jalkapallon MM-kisat ympäristön kannalta kestävästi. Haave uhkaa kompastua liikennejärjestelyihin, jotka ovat monin paikoin pahasti kesken.

Koillisen Rio Grande do Sulin osavaltion pääkaupunki Natal saa isännöidä neljä kisaottelua. Uusi 42 000 katsojaa vetävä Arena Dunas valmistui jo tammikuussa. Budjetti ylittyi 30 prosenttia, mutta kestävän kehityksen linja piti. Vedenkulutus saadaan miltei puolitettua hyödyntämällä sadevettä ja jäte kierrätetään lähes sataprosenttisesti.

Kaupungin liikennejärjestelyt eivät kuitenkaan valmistu kesäkuun 13. päiväksi, jolloin Natalin ensimmäinen ottelu pelataan.

Suunnitelluista seitsemästä liikennehankkeesta yksi viimeisteltiin viime vuonna. Kuusi muuta oli silloin vasta paperilla, ja kolme niistä peruttiin.

”Aikaa oli alun perin 53 kuukautta, mutta kun tulin pormestariksi vuoden 2013 alussa, jäljellä oli 18 kuukautta eikä mitään ollut aloitettu”, puolustautuu Carlos Eduardo Alves.

Infrahankkeissa uurastaa nyt 1 450 henkeä kolmessa vuorossa. ”Elämä Natalissa ei lopu kisoihin”, Alves muistuttaa. Hänen mukaansa kaupunki saa esimerkiksi laajan viemäriverkoston, josta 70 prosenttia otetaan käyttöön kisoihin mennessä.

Vihreys edellä

Osavaltion yliopistossa liikennetutkimusta johtava Enilson Medeiros dos Santos ei usko liikennehankkeiden valmistuvan ajoissa.

Hän harmittelee oman ryhmänsä syrjäyttämistä suunnitteluvaiheessa ja sanoo Natalin saaneen liittovaltion rahaa viimeisenä. Sapiskaa saa myös hankkeiden läpinäkymättömyys. ”Kaikki on suurta mysteeriä.”

Santos muistuttaa, että 800 000 asukkaan Natal on kasvanut Koillis-Brasilian nopean teollistumisen seurauksena. Autokanta on alueen tiheimpiä ja lisääntyy 20 000:lla vuodessa, eikä joukkoliikenteeseen ole panostettu.

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa päätti kesällä 2012 tehdä Brasilian kisoista luonnontaloudellisesti kestävät. Vihreys edellyttää stadioneilta kunnon jätehuoltoa, vähäisiä hiilidioksidipäästöjä, uusiutuvaa energiaa ja varautumista ilmastonmuutokseen.

Brasilian 12 stadionista 8 noudatti kestävän rakentamisen periaatteita: käytti vettä ja energiaa säästeliäästi ja hyödynsi kierrätysmateriaaleja, kuten rakennusjätettä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!